Taustamateriaalissa
korostui oppimisen ja opettamisen yhteisöllinen luonne
avoimissa oppimisympäristöissä. Oppimisen syvin olemus on jakamisessa. Oppiminen on tiedon,
oivallusten, syvällisen ymmärryksen ja osaamisen jakamista muiden kanssa
yhteisen, uuden ymmärryksen, tietorakenteiden ja taitojen kehittämiseksi.
Uusien
oppimisympäristöjen erilaisten keinojen ja
oppimismenetelmien vaihtelu nähdään tärkeänä työelämään valmistavana tekijänä.
Työelämässäkin pitää kyetä vaihtelemaan ongelmanratkaisumetodeja
erilaisissa osaamistiimeissä sekä kokoamaan hajanaisesta, monimuotoisesta ja
-mutkaisesta datasta kokonaisnäkemyksiä eli ns. iso kuva.
Ihminen
nähdään elinikäisen oppimisen toteuttajana, joka työntekijänäkin aktiivisesti
ja jatkuvasti kehittää osaamistaan niin yleisosaamisen kuin jonkin
erityistaidon saralla. Jotkut kutsuvat tätä osaamista T-mallin osaamiseksi,
toiset hybridiosaamiseksi. Lisäksi oppimista tapahtuu missä ja milloin vain globaaleihin, avoimiin oppimisvirtoihin heittäytymällä. Formaali ja informaali oppiminen sulautuvat uusissa oppimisympäristöissä lähes huomaamatta toisiinsa.
Oppilaitoksille uudet oppimisen muodot ja ympäristöt asettavat selkeästi uudistumisen haasteen. Miten voidaan tarjota merkityksellisiä eli muuttuvaan työelämään ja elävään arkeen perustuvia, innostavia oppimiskokemuksia missä ja milloin tahansa - vieläpä kaikenikäisille? Miten pedagogiset tavoitteet saadaan nivottua saumattomasti osaksi avoimia oppimisympäristöjä ja tukemaan yhteistoiminnallista uuden tiedon rakentamista? Miten huolehtia opettajien osaamisen kehittämisestä siten, että heidän taitonsa yhdistellä oppimisympäristöjä on riittävällä tasolla?
Oppilaitoksille uudet oppimisen muodot ja ympäristöt asettavat selkeästi uudistumisen haasteen. Miten voidaan tarjota merkityksellisiä eli muuttuvaan työelämään ja elävään arkeen perustuvia, innostavia oppimiskokemuksia missä ja milloin tahansa - vieläpä kaikenikäisille? Miten pedagogiset tavoitteet saadaan nivottua saumattomasti osaksi avoimia oppimisympäristöjä ja tukemaan yhteistoiminnallista uuden tiedon rakentamista? Miten huolehtia opettajien osaamisen kehittämisestä siten, että heidän taitonsa yhdistellä oppimisympäristöjä on riittävällä tasolla?
Lähteet:
Alliban, James / Learn AR –
eLearning with Augmented Reality
E-DECO / Opettajien
coaching-taitojen kehittäminen, sähköisten ympäristöjen käyttö ja
yrittäjähenkisyys
Educational Technology and Mobile
Learning / 20
Ways to use augmented reality in education
Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunta / Uusi oppiminen
Elinkeinoelämän
keskusliitto / Oivallus
loppuraportti
Futura 3/2014
Futura 2/2015
GOOD Magazine / Future Learning – Mini Documentary
Haaga-Helia Alumnit / Työn
opinnollistaminen - Verkkovirta-hanke, tilaisuus 10.11.2015
Haaga-Helia StartUp School / opetusharjoittelu
syy-joulukuu 2015
Harvard Graduate School of Education
/ Future of Learning Institute Learning Day Storify 1, Storify 2
Heikkanen,
Sakariina ja Österberg Mari / Living Lab
ammattikorkeakouluissa
Helsingin
Sanomat / Yrityskylä
opettaa koululaisille taloutta – ”kyllähän tämä aina tavallisen oppitunnin
voittaa”
Helsingin
yliopisto, Professori Kirsti Lonka / Mobiilit ja vuorovaikutteiset
oppimisympäristöt
Helsingin
yliopisto, Professori Kirsti Lonka / Tulevaisuuden
oppimisympäristöt
Helsingin
yliopisto / Minerva Plaza
Time-lapse Video
HR4 Group Oy / Tarmo-pelin
kehitysprojekti elokuu 2015-maaliskuu 2016
Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK
/ Opetusteknologiaopas
- välineitä
interaktiivisen teknologian hyödyntämiseen ammattikorkeakouluopetuksessa
Humap Oy / Ilkka Mäkitalo, Tapio
Kymäläinen, tapaaminen 14.1.2016
Humap Oy / Tapio Kymäläinen: Humap Software
Presentation
Hämeen Ammattikorkeakoulu / Oppimisen
digiagentit
IMPROVment Oy / Ideapakka
InnoOmnia / Mimmi Heiniö
oppilaitosvierailu 8.12.2015
Innovation Unit / 10 Schools for the
21st Century
Institute For The Future / In the Future, The
Whole World Will Be A Classroom
Institute For The Future / From Educational
Institutions To Learning Flows
Itä-Suomen
yliopisto, professori Jyri Manninen / Learning
Environment Tomorrow?
Lautapelit Oy / Linda Bremer, Jere
Kasanen, pelikehitys 15.10.2015 ja 2.11.2015
Lumiar School, Brasilia
Microsoft Oy / Maria Fonsell, yritysvierailu
14.10.2015
OECD, Dr. Barbara Ischinger / Learning Visions –
Insights from OECD
OECD, Jennifer Gruff / Technology-rich
Innovative Learning Environments
Opetushallitus / Merkkejä
tulevaisuuden oppimisympäristöistä
Opetus- ja kulttuuriministeriö / Suomi
osaamisen kasvu-uralle - Ehdotus tutkintotavoitteista 2020-luvulle
Opinahjo Oy / Johannes Jokelin, Linda
Paasikallio-Kari, yritysvierailu 20.10.2015
Pajanen, Mika ja Rouvinen, Petri / Uudet teknologiat
ja työ
Plymouth University / Digital Learning
Futures: 3 things about future learning
Saloniemi, Kirsi
/ Avoimet
oppimisympäristöt tulevaisuuden suunnannäyttäjinä
Suomen
eOppimiskeskus ry / Ilmiöpohjainen
oppiminen – mitä, miksi, miten? -webinaari 28.1.2016
Tampereen yliopisto, projektitutkija
Joanna Kalalahti / Lisätyn
todellisuuden hyödyntäminen opetuksessa
TED, Ricardo Semler / How to run a
company with (almost) no rules
Wikipedia / Lisätty
todellisuus
Tuon kaiken kun lukisi niin olisi viisastunut aika lailla.
VastaaPoistaOnneksi minulla on kaltaisiasi opiskelijoita, jotka välittävät minullekin uutta tietoa.
Erinomaista perehtymistä - eikä onnistu ilman aitoa innostusta!