28.2.2016

3.6.1 Johdanto

Osana oppimisen ja opettajan työn tutkimista ja kehittämistä sekä syventävänä opekorkean aiheenani on uudet oppimisympäristöt ja tulevaisuuden oppimismenetelmät. Keskityn neljään teemaan, joista kustakin nostan esiin muutaman näkökulman.
  1. Muutokset fyysisessä oppimisympäristössä ja oppimisympäristöjen hyödyntäminen uudella tavalla oppimisen edistäjänä
  2. Teknologian hyödyntäminen oppimisessa
  3. Oppimisen pelillistäminen sekä fyysisessä että virtuaaliympäristössä
  4. Yritysmaailman ja oppilaitoksen rajan madaltaminen

Valitsin näkökulmat sekä omien kiinnostuksen kohteideni, työnantajani liiketoiminnan kehittämistarpeiden että Suomen hallituksen linjausten perusteella.

Hallituksen määrittelemä Suomen kasvustrategia nojaa vahvasti koulutukseen ja tutkimukseen. Tavoitteena on saada Suomi osaamiskeskeisten vientituotteiden ja -palvelujen kärkimaaksi vuoteen 2030 mennessä. Tämä edellyttää työvoiman osaamistason nostamista ja elinikäisten oppimismahdollisuuksien vahvistamista. Ihanteena on T-mallinen osaaminen eli kyky ymmärtää laaja-alaisesti ilmiöitä samalla, kun osaajalla on jonkin aiheen syvällistä osaamista.

Kasvustrategian mukaan olennaista tavoitteiden saavuttamisessa on koulutussisältöjen jatkuva uudistaminen, oppimisympäristöjen ja pedagogiikan monipuolistaminen sekä digitaalisten välineiden hyödyntäminen, jotta koulutus on mahdollisimman hyvin saavutettavissa. Monialaisuus ja monitieteellisyys ovat yhä tärkeämpiä kilpailukyvyn kannalta. Lisäksi elinikäistä oppimista on linkitettävä entistä tiiviimmin yritysmaailmaan, jolloin osallistuminen työelämän tutkimus- ja kehityshankkeisiin on olennaista.


Eduskunnan Tulevaisuusvaliokunnan Uusi oppiminen -raportissa listataan 21. vuosituhannen pärjäämistaidoiksi luovuus, kriittinen ajattelu, vuorovaikutus, ICT-taidot, oma-aloitteisuus, itseohjautuvuus, sosiaaliset taidot ja johtaminen. Yksi keino tällaisten taitojen oppimiseen on pelimäinen oppiminen, joka raportin mukaan kehittää luovuutta, leikkisyyttä, omistautumista ja yhteisöllisyyttä.

1 kommentti: