3.6.2 Fyysinen oppimisympäristö

OECD määrittelee tehokkaan oppimisympäristön kriteereiksi: oppijakeskeinen, jäsennelty, hyvin muotoiltu, henkilökohtaistettu, mukaan lukeva ja sosiaalinen.

Vasemmalla opettajakeskeinen luokkahuone,
oikealla oppimiskeskeinen. Lähde: Jyri Manninen

Professori Jyri Manninen määrittelee oppimisympäristön paikaksi tai yhteisöksi, jossa ihmiset voivat hyödyntää resursseja saadakseen tolkkua asioihin ja pystyäkseen ratkaisemaan mielekkäästi ongelmia. Opettajakeskeinen luokkahuone on tila, jossa informaatiota jaetaan passiivisille yksilöille, jotka yrittävät opetella tiedon ulkoa ja toistaa sen myöhemmin. Manninen havainnollistaa määritelmäänsä kahdella kuvalla: vasemmalla on opettajakeskeinen ympäristö, oikealla moderni, oppijakeskeinen oppimisympäristö.

Professori Kirsti Lonka nostaa esiin sen, että tulevaisuuden työskentely-ympäristössä (ja opiskeluympäristössä) yhteisö ratkaisee. Ympäristössä yhdistyvät fyysinen, mobiili, virtuaalinen, sosiaalinen ja mentaalinen, jolloin seinien rajat hämärtyvät. Hyvä esimerkki tällaisista joustavasti muunneltavista ympäristöistä on Lonkan esittelemä Oulun normaalikoulun ala-asteen tilat.

Oppimisympäristöjen pitääkin tukea monipuolisia opiskelumenetelmiä ja työtapoja. Uusi käsitys oppimisympäristöistä sisältää paitsi fyysiset ympäristöt, myös opetusvälineet, informaatiolähteet sekä koulun ulkopuoliset tilat ja tapahtumat virtuaalimaailmoineen. Parhaimmillaan uudet oppimisympäristöt edistävät jatkuvia oppimisvirtoja, joissa ihmisiä houkutellaan ”kastautumaan” oppimisvirtoihin.

Oulun normaalikoulun ala-asteen tilaratkaisuja. 
Lähde: Kirsti Lonka

Lonkan mukaan ammatit tulevat edellyttämään monimutkaisten, eri tieteenaloja käsittelevien ongelmien ratkaisukykyä. Siksi on tärkeää, että opiskelijat oppivat työstämään tehtävien ratkaisuja yhdessä, ja oppilaitostilojen on luonnollisesti tuettava yhteistoiminnallista, ilmiölähtöistä oppimista. Oppimisen kohteet ovat entistä laajempia ja monimutkaisempia, kun yhä enemmän työstä muuttuu tietotyöksi. Ongelmat ovat yhä monimutkaisempia, edellyttävät yhteisöllistä ratkaisemista tiedonrakentamisen kautta ja teknologian avulla. Ne edellyttävät aikaa ja paneutumista aivan toisella tavalla kuin perinteiset yksilökohtaiset ”oppikirjojen ongelmanratkaisutehtävät”.

Yhteisöllistä, monimutkaista ongelmanratkaisua voidaan tehdä vaikkapa hackathon-sessioihin. Ideana on, että kuka tahansa aiheesta innostunut voi osallistua sosiaaliseen ongelmanratkaisuun, jakaa osaamistaan ja samalla oppia muilta.

Esimerkki 1: InnoOmnian oppimisympäristöt

Kävin joulukuussa 2015 tutustumassa InnoOmnian toimintaan, joka kuuluu ammattioppilaitos Omniaan. InnoOmniassa kehitetään tulevaisuuden oppimisratkaisuja. Opetuksen tavoitteena on olla mahdollisimman samanlaista kuin oikea työ ja työelämä. Käytännössä kaikki projektit, joita Omnian opiskelijat tulevat tekemään InnoOmniaan, ovat yhteistoiminnallisia. Yksilötehtäviä ei juurikaan ole.

Tilat on suunniteltu tukemaan yhteistoiminnallista opiskelua, joista esimerkkinä kahvila-alue, jonne opiskelijat kokoontuvat ryhminä suunnittelemaan projektejaan. Kookos-kuppila onkin koko InnoOmnian sydän. Se on itsepalvelupiste, johon yrittäjät, henkilöstö ja opiskelijat kokoontuvat epävirallisiin törmäytyksiin tai innovointisessioihin.

InnoOmnialla on Omnian monialaisuuden vuoksi hyvin monipuolisia fyysisiä oppimisympäristöjä: kahvila, myymälä, ravintola, ompelimo, kauneushoitola, spa ja neuvottelutila yleisten tilojen ohella. Ideana on innovointi ja opiskelu perinteisten luokkahuoneiden ulkopuolella.

InnoOmnian Kookos-kuppila ja opiskelijoiden
suunnittelema toiletti

Opiskelijat ovat myös mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa oppilaitoksen tiloja, heidän kädenjälkensä näkyy kaikkialla, esimerkiksi kuvan toiletti on opiskelijoiden työtä. Kerron InnoOmnian työvaltaisesta oppimisesta tarkemmin kohdassa neljä.

Esimerkki 2: Brasilialainen Lumiar-koulu

Kansainväliseksi esimerkiksi nostan brasilialaisen Lumiar-koulun. Koulu on palkittu yhtenä maailman innovatiivisimmista oppilaitoksista. Koko koulun toiminta perustuu ajatukseen, että oppiminen on yksilöllistä osaamisen ja taitojen rakentamista ja laajentamista. Tavoitteena on opettaa opiskelijoille riittävästi tietotaitoa yhteiskunnassa pärjäämiseen.

Koko opetussuunnitelma on rakennettu mm. Microsoftin kanssa mosaiikkimaiseksi matriisiksi. Kouluissa ei ole perinteisiä luokkia lainkaan - tropiikissa tämä on todella mahdollista, vaan oppiminen tapahtuu avotiloissa. Oppimisympäristöinä toimivat erilaiset projektit, joihin opiskelijat osallistuvat ikään katsomatta. Sen lisäksi oppimisympäristönä hyödynnetään teknologiaa jo varhaiskasvatuksesta lähtien (ks. vasemmanpuoleisin kuva).

Lumiar-koulun yhteisöllisiä oppimisympäristöjä.
Lähde: Lumiar

Koko koulun toiminta perustuu vahvasti demokratialle, jossa opiskelijat kokoontuvat joka aamu päättämään, miten he haluavat oppimisympäristön tilat ja resurssit koulupäivän aikana.

Lumiarissa ei myöskään ole perinteisiä opettajia. Tutorit huolehtivat tietyn opiskelijaryhmän oppimisen etenemisestä vuodesta toiseen, ja tukevat heidän kehittymistään niin yksityiselämässä kuin koulussa. Mestarit ovat erikoistuneita asiantuntijoita, jotka johtavat tiettyjä projekteja tai opintojen päälinjoja.

Ideana on, että opiskelijat osallistetaan rakentamaan omaa osaamistaan tieteidenvälisellä mosaiikkimallilla, jossa osallistumista ei ole rajattu iän mukaan. Malli sisältää kymmenisen päälinjaa, joissa on yhteensä noin 600 ”mosaiikkitiiltä”. Opiskelija käy varhaiskasvatusiästä 17-vuotiaaksi mennessä oppimismosaiikin palaset läpi omassa tahdissaan.

Opettajat ja tutorit seuraavat kunkin opiskelijan mosaiikin edistymistä. Jos opiskelija ei ole kiinnostunut jostakin aiheesta, sen opiskelua voi lykätä. Oppiminen tapahtuu pitkälti yhteisöllisesti ja toiminnallisesti oppimisprojekteja tekemällä: ”learning by doing”. Matematiikkaa voi opiskella esimerkiksi rakentamalla polkupyörä 45 päivässä. Pyörää ei voi rakentaa oppimatta esimerkiksi ympyrän kehän suhdetta halkaisijaan eli piitä.

Lisäksi oppimisympäristössä on sekoitettu formaali ja informaali oppiminen. Yksi opetusmatriisin päälinjoista käsittelee aiheita, joita ei yleensä opeteta kouluissa, kuten miksi olemme maailmassa tai mitä tarkoittaa rakkaus. Näitä informaaleja aiheita voi opettaa kuka tahansa kansalainen, joka tuntee intohimoa ja kiinnostusta aiheeseen.