Ammatillinen koulutus ja muutoksen pakko

Siinä se tuli heti otsikossa, kapinan paikka. Miten niin pakko? Miksei positiivinen mahdollisuus uudistua?

Koulutusjärjestelmämme on luonut nahkansa useaan otteeseen kuluneen sadan vuoden aikana. Maailma muuttuu kiihtyvässä tahdissa ja olisi suorastaan outoa, jos koulutusjärjestelmämme ei muuttuisi kehityksen mukana.

1900-luvun alkupuolisko

Agraariyhteiskunnan aikana koulu ei ollut itsestään selvä etuoikeus kaikille kansalaisille edes vielä 1900-luvun alussa, kirkon lukukinkereistä huolimatta. Eduskunta nostikin keskeiseksi kehittämiskohteeksi kansanopetuksen, ja itsenäistymisen jälkeen nuoren Suomen kansakouluverkko alkoi levitä 1920-1930-luvuilla ”joka kylään”. Köyhille uusi oppivelvollisuuslaki oli kuitenkin raskas velvollisuus. Koulunkäynti edellytti rahaa eikä maatöistä liiennyt joutilaita koulun penkille.

Kun Suomi alkoi teollistua toden teolla sotien jälkeen, tarvittiinkin työväeltä uudenlaista osaamista ja valmiuksia toimia teollisuuden palveluksessa. Ja kun teollistumisen myötä maataloustuotantokin tehostui ja väkeä vapautui tehtaisiin, yhteiskuntamme alkoi kaupungistua vauhdilla.

1900-luvun jälkipuolisko

Sotien jälkeinen aika nosti esiin yksilön mahdollisuudet kohota yhteiskunnassa ja lisätä hyvinvointiaan koulutuksen avulla. Suomi onkin pitkään ollut sikäli koulutususkovainen kulttuuri, että koulutuksen on luotettu tuottavan hyvinvointia tietojen ja taitojen ohella sekä takaavan yksilön menestyksen. Näinhän ei kuitenkaan enää ole - helmikuussa meillä oli yli 46 000 akateemista työtöntä. Kasvua edellisvuoteen oli melkein 16 %.

Meillä on kuitenkin väkilukuun suhteutettuna kuudenneksi korkein koulutustaso maailmassa. Tavoitteenamme on korkeakoulututkinto 42 % väestöstä, todellisuus on noin 40 %. Korkeakoulututkinnon ei pitäisi kuitenkaan olla itseisarvo, jos lopputulemana on maailman korkeimmin koulutettu työtön väestö. Ehkäpä juuri sen vuoksi ammattikoulutus on noussut uuteen kukoistuskauteen, sillä kädentaitoja arvostetaan ja niitä yhä tarvitaan yhteiskunnassamme. Ammattikoulutuksen saaneille on myös tarjolla paljon töitä.

Olin itse nuori ammattilainen 1990-luvun alussa, jolloin Suomeen iski syvä lama. Työskentelin kansainvälisessä bisneksessä, joten sain seurata aitiopaikalta maamme kansainvälistymistä, viennin ja globaalin finanssimaailman romahdusta.

Kun koko yhteiskuntarakenteet ja talouselämä muuttuivat rajusti, päätin 1990-luvun puolivälissä investoida omaan osaamiseeni. Lähdin päivittämään opistotasoista tutkintoani aivan uudenlaisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa. Olin muistaakseni kolmannessa opiskeluryhmässä, joten sain koekaniinina seurata läheltä koulutusjärjestelmämme yhtä suurimmista muutosprosesseista.

2000-luku ja 2010-luvun murros

Vuosituhat ehti vaihtua, ja lähdin uudelleen koekaniiniksi heti tilaisuuden tullen vuonna 2005. Olin jälleen ensimmäisissä ryhmissä, jotka pänttäsivät itselleen ylemmän AMK-tutkinnon. Molemmat tutkinnot suoritin Haaga-Heliassa, johon myös ensimmäinen tutkintopaikkani Helsingin Sihteeriopisto aikoinaan sulautui. Yhteinen taipaleemme oppilaitoksen kanssa on siis jo 32 vuoden pituinen, sillä lama-aikana työskentelin sen aikuispuolella opettajana.

Olen kokenut olevani etuoikeutettu saadessani mahdollisuuden näin korkeatasoiseen opetukseen ja vieläpä ilmaiseksi. Mielestäni ammattikorkeakoulu on tarpeellinen vaihtoehto yliopisto-opetuksen rinnalle ja kehityssuuntaus, jossa on pyritty poistamaan esteitä siirtyä oppilaitostyypistä toiseen, on oikea.  Vastakkainasettelun sijaan olisi yhdistettävä voimat ja mietittävä, mitkä ovat ne keinot, joiden avulla suomalaiset voivat pärjätä maailmantaloudessa tulevaisuudessakin.

Koulutusjärjestelmämme menestyminen edellyttää koko systeemin tarkastelua uudesta näkökulmasta. Se edellyttänee myös tiivistyvää globaalia yhteistyötä, sillä maailman huippuyliopistot tarjoavat verkossa jo runsaasti ilmaisia, laadukkaita kursseja kenelle tahansa kiinnostuneelle. Esimerkiksi Open Culture -sivustolla on tarjolla 1 150 ilmaiskurssia maailman huippuyliopistoissa. Tavat tarjota opetusta ovat nopeasti digitalisoitumassa ja sen myötä tarjonta on globaalia.

Haasteet - vai mahdollisuudet?

Näenkin yhtenä globalisaation ilmentymänä digitalisaation. Siirryin itse työelämässä jo 1990-luvun puolivälissä digitaalisen liiketoiminnan eturintamaan ja pidän erittäin tärkeänä sitä, että koulujärjestelmämme antaa eri tasoilla mahdollisuuden oppia mahdollisimman laaja-alaisesti teknologian hyödyntämistä.

Opiskelijoiden - ja opettajien - on tärkeätä ymmärtää näiden ilmiöiden vaikutukset tiedon hankintaan, oppimiseen, tietojen käsittelyyn tai tapaan, jolla rakennamme yhteisöjä ja käymme vuorovaikutusta ja liiketoimintaa niissä.  Tässä suhteessa näen, että valtaosalla opettajista on aikamoinen kiriminen omassa osaamisessaan päästäkseen digijunan kyytiin, ainakin oman kokemukseni perusteella.

Diginatiiveiksi kutsutuilla sukupolvilla on koko maailman tieto ja kulttuurit käsissään vain muutaman klikkauksen päässä. Käy nopeasti niin, että opetettavasta tulee opettaja, jos opettajien teknologiaosaamisen kehittämisestä ei huolehdita nopeasti. Olen huomattavasti enemmän huolissani nykyopettajien kuin nykyisten tai tulevien opiskelijoiden kyvykkyydestä elää globaalitaloudessa digitaalisena aikakautena.

Luulen myös, että huoli työelämän muuttumisesta yhä pirstaleisemmaksi ja projektimaisemmaksi vakityösuhteiden sijaan huolettaa vanhempia sukupolvia enemmän kuin xyz-kansaa. He ovat eläneet koko elämänsä tämänkaltaisessa maailmassa eivätkä edes tiedä niistä ajoista, jolloin opiskeltiin vain kerran yhtä ammattia varten.

Useat tutkimukset myös väittävät, ettei xyz-sukupolvi ole edes kiinnostunut perinteisistä työsuhteista. Paljon tärkeämpää on oman osaamisen kasvattaminen kiinnostusalueidensa mukaisesti ja hyvän ”possen” kanssa mielenkiintoisten projektien tekeminen. Elämä projektien välillä on se tärkein juttu eikä työ ole enää itseisarvo.

Pidän tätä kehitystä jopa terveenä, luterilaisen ryppyotsaisen ”hiessä pitää sinun leipäsi syömän” raatamiskulttuurin on jo aika väistyä. On jo korkea aika elää elämistä varten eikä elää työtä varten.