Annikki Järvisen artikkeli opettajaksi kehittymisestä ja sen tukemisesta herätti ison joukon kysymyksiä. Olen tehnyt valtaosan työurastani konsulttina. Kouluttaminen, ohjaaminen ja opettaminen on ollut vain yksi tehtävä vastuiden joukossa tai sivutoimi. Koska en koe olevani opettaja perinteisessä mielessä, nojaudun pohdinnoissani pääosin yleiseen työ- ja elämänkokemukseeni.
Oma tapani oppia
Kuten Järvinen artikkelissaan toteaa, ammatillinen kehittyminen on nykypäivänä elinikäinen prosessi. On yhä todennäköisempää, että ihmisellä on työuransa aikana useampi kuin yksi ammatti ja että työ saattaa jo lähitulevaisuudessa koostua ennemmin yksittäisistä projekteista kuin peräkkäisistä vakituisista työsuhteista.
Oppimista tapahtuu elämän läpi sekä formaalissa ympäristössä että työssä ja vapaa-aikana. Jotta oppiminen olisi syvällistä ja johtaisi muutokseen toimintatavoissa ja / tai asenteissa, uutta tietoa pitää pohtia, analysoida ja yhdistää jo opittuun.
Usein prosessiin liittyy myös pois oppiminen – vanhoista tavoista pitää irrottaa, jotta uudelle tavalla saadaan tilaa ja se voidaan ottaa täysipainoisesti käyttöön. Tämä edellyttää tietoista ponnistelua ja sitkeää uuden mallin toistamista. Eräässä seminaarissa asiakaskokemuksen asiantuntija kertoi, että uuden palvelumallin juurruttaminen asiakasorganisaatioon edellytti noin 100 toistoa vuoden aikana ennen kuin se syrjäytti entisen toimintatavan.
Pyrin edistämään uuden oppimistani ns. tolkun luomisella. Haluan saada kokonaiskuvan ja asettaa asiat kontekstiin, ymmärtää myös ilmiötä ympäröiviä ja siihen sidoksissa olevia tekijöitä ja trendejä. Haen lisäksi analogioita muista, itselleni tutuista aihealueista. Markkinointiviestinnän taustani vuoksi minulle luonteva tapa jäsennellä asioita on kirjoittaa muistiinpanoja, piirtää käsitekarttoja ja etsiä tutkimus-, media- tai kuvamateriaalia opiskeltavasta aiheesta.
Lisäksi keskustelen aiheesta kollegojen ja ystävien sekä alan asiantuntijoiden kanssa. Aina ei ole mahdollisuutta perehtyä aiheeseen näin perinpohjaisesti. Silloin nopea tiedonhaku saa riittää osviitaksi ja ymmärryksen luomisen pohjaksi.
Reflektiivisyyden tasot
Järvinen pohtii artikkelissa reflektiivisyyden syvällisyyden merkitystä ammatillisessa kehitysprosessissa. Hän ei kuitenkaan tarjoa tarkempia keinoja arvioida reflektiivisyyden tasoja.
Löysin verkosta Paula Kyrön tekstin oppimisen tavoitteista ja keinoista. Sen mukaan reflektoinnilla on kolme tasoa: tekninen, tutkinnallinen ja kriittinen. Teknisessä reflektoinnissa asiat hyväksytään itsestään selvinä eikä niitä kyseenalaisteta. Tutkinnallinen reflektio pyrkii ymmärtämään kokonaiskuvan ja kokemusten luonnetta arvioidaan. Kriittisellä tasolla pohditaan jo lähes filosofisesti kasvatuksen, koulutuksen ja työn arvoja yhteiskunnallisesti.
Kuvauksen perusteella reflektiotapani eli tolkun luominen näyttäisi olevan tyypillisesti tutkinnallinen silloin, kun tarkempaan pohdiskeluun on mahdollisuus ja riittävästi aikaa perehtyä aiheeseen.
Mikä on oma subjektiivinen kasvatusteoriani?
Subjektiivinen kasvatusteoria aiheutti päänvaivaa. Ensin ajattelin, ettei itselläni mitään kasvatusfilosofiaa olekaan. Hubermanin skemaattinen malli, jossa ura etenee opetusvuosiin perustuvissa kehitysvaiheissa tuntui vanhentuneelta ajatukselta.
Myös Leithwoodin malli tuntui liian tekniseltä nykymaailmassa, jossa kehittyminen voi edetä hyvinkin nopeasti. Onhan jo tavanomaista, että 10-vuotias tai sitä nuorempikin lapsi on teknologisesti vanhempiaan huomattavasti osaavampi ja heidän ”opettajansa”, joten aikaan ja psykologiseen kypsyyteen sidottu malli ei tunnu enää oikein pätevän.
Päädyinkin pohtimaan yleisellä tasolla, mihin uskon opetus- ja ohjaustyössä. Kannatan ajatusta, jossa innostetaan oppijaa onnistumisten kautta ja kehitetään hänen vahvuuksiaan tukemalla niiden hyödyntämistä samalla, kun pyritään positiivisilla keinoilla vahvistamaan heikompia osaamisalueita.
Uskon siis innostamiseen, onnistumisen tukemiseen ja onnistumisen tunteiden vahvistamiseen. Jokainen oppija on hyvä jossakin asiassa ja jokaisella yksilöllä on oma luontainen tapansa oppia. Opettajan tehtävä on tunnistaa nämä tekijät ja luoda niiden avulla vahva motivaatiopohja oppijalle. Ehkä juuri tämän vuoksi olen kokenut perinteiset arvostelumenetelmät hankaliksi käyttää opiskelijaa mahdollisimman kannustavalla tavalla.
Uskon myös tällaisen oppimisen positiivisuuden kierteen ruokkivan oppijan itsenäistä vastuunkantoa sekä halua ja intoa asioiden tutkimiseen. Erään laulukilpailun tuomarin sanoin: oppija ”puhkeaa kukkaan”, kukin omalla luontaisella tavallaan. Pidän itse ajatusmallia valmentavana otteena, muuta termiä en filosofialleni tiedä.
Mikä on orientaationi opettajana tai työelämässä?
Uudelleenarviointiteemassa Järvinen nostaa esiin oppiaineorientaation, yhteisösuuntautuneen orientaation ja rutinoituneen työn orientaation. Tunnistan itseni pääasiassa yhteisösuuntautuneeksi työntekijäksi.
Kouluttajan ja opettajan tehtävissäni tunnustan olleeni myös oppiaineorientoitunut, erityisesti mitä tulee oman markkinointiviestinnän asiantuntijuuden syventämiseen sekä aktiivisiin opetuskokeiluihin. Jos olen tutustunut johonkin mielestäni mielenkiintoiseen oppimista edistävään pedagogiseen metodiin, olen pyrkinyt soveltamaan ja testaamaan sitä käytännössä. Esimerkiksi Markkinointi-instituutissa rakensin johdon assistenttikoulutuksen sisällön uudelleen vastaavan koulutuspäällikön kanssa ja otin käyttöön henkilökohtaiset mentorointisessiot koulutettaville. Pääorientaationa malli on kuitenkin itselleni liian kahlitseva kapeudessaan.
Olen aina ollut yhteisösuuntautunut työyhteisössä. Minulla on ollut työpaikoissani aktiivinen rooli koko organisaation toimintatapojen ja prosessien sekä kollegojen ja oman osaamisen kehittämisessä. Toisinaan kehittävä ote on koskenut koko toimialaa, kun olen ollut mukana luomassa alalle uusia käytäntöjä. Minulle onkin tärkeää päästä vaikuttamaan työyhteisössäni sekä samalla haastaa itseni ja oppia jatkuvasti uutta.
Henkilökohtaisesti artikkelissa esitetty rutinoituneen työn orientaatio olisi kauhistus, koska siitä puuttuu tavoitteellinen oman osaamisen, itsensä ja työnsä sekä työyhteisönsä aktiivinen kehittäminen. Kuvaus vaikutti opettajalta, joka on lähinnä leipääntynyt työhönsä eikä sellaisella ihmisellä ole mielestäni intoa kannustaa ja innostaa riittävästi oppilaitaan.
Mikä on opettajaelämäkertani?
Olen tehnyt opetus- ja koulutustyöstä päätyön ohessa tai osana sitä 1980-luvulta asti. Olen toiminut nimenomaan aikuisopettajana ja -kouluttajana sekä mentorina tai esimiesasemassa työnohjaajana ja tiimini jäsenten osaamisen kasvattajana.
Aikuisopiskelijat omalla kohdallani ovat olleet vapaaehtoisesti opiskelemassa. Heillä on ollut valmiiksi sisäinen vahva motivaatio ja halu oppia uutta joko markkinointiviestinnästä tai johdon assistentin työstä. Motivoitunut opiskelija on innostunut ja aktiivinen, jolloin opettajana on mahdollista rakentaa hedelmällinen opiskeluilmapiiri ja synnyttää antoisia oppimista edistäviä keskusteluja kaikkien osapuolien kannalta.
Toiset aikuisopiskelijoista ovat olleet vasta nuoria ammattilaisia, toiset jo kokeneita konkareita. Elämänkokemus tuo syvyyttä opiskeluun ja oppimistilanteissa käytäviin keskusteluihin. Heterogeeninen työtausta on mahdollistanut mestari-kisälli-tyyppisten opiskeluparien tai –ryhmien muodostamisen, jolloin oppimistilanteeseen on voinut rakentaa toimivaa dynamiikkaa sekä osaamisen jakamista. Nuoret ovat voineet opettaa kokeneemmille uusimpia toimintatapoja ja kokeneet ovat voineet tarjota havaitsemiinsa hyviin käytäntöihin perustuvaa osaamistaan ja vinkkejään nuoremmille.
Ja kun kysymyksessä on aktiivinen vuorovaikutus, olen ollut myös jokaisessa opetustilanteessa itsekin oppija. Vaikka valmennan ja ohjaan ryhmiä, ajatuksenvaihto, ryhmien sekä yksilöiden ideat ja johtopäätökset sekä opiskelijoiden omat kokemukset opettavat samalla myös minua.
Mihin opettajaelämäkertani on menossa? Seuraavaksi olen astumassa ohjaajan ja mentorin rooliin aloittaessani Haaga-Helia Startup Schoolissa elokuussa. Sparraan yrittäjiksi haluavia opiskelijoita tai opiskelijatiimejä.
Työelämässä olen tehnyt pitkään töitä startupien ja kasvuyritysten kanssa. Olen aivan innoissani tästä mahdollisuudesta saada uusi näkökulma yrittäjyyteen ja päästä sparraamaan Suomen tulevaisuuden tekijöiden kanssa. Ja ken tietää, ehkä se seuraava askelma opettajaelämäkerrassani onkin yrittäjyys osaamisen jakamisen alalla!
Oma tapani oppia
Kuten Järvinen artikkelissaan toteaa, ammatillinen kehittyminen on nykypäivänä elinikäinen prosessi. On yhä todennäköisempää, että ihmisellä on työuransa aikana useampi kuin yksi ammatti ja että työ saattaa jo lähitulevaisuudessa koostua ennemmin yksittäisistä projekteista kuin peräkkäisistä vakituisista työsuhteista.
Oppimista tapahtuu elämän läpi sekä formaalissa ympäristössä että työssä ja vapaa-aikana. Jotta oppiminen olisi syvällistä ja johtaisi muutokseen toimintatavoissa ja / tai asenteissa, uutta tietoa pitää pohtia, analysoida ja yhdistää jo opittuun.
Usein prosessiin liittyy myös pois oppiminen – vanhoista tavoista pitää irrottaa, jotta uudelle tavalla saadaan tilaa ja se voidaan ottaa täysipainoisesti käyttöön. Tämä edellyttää tietoista ponnistelua ja sitkeää uuden mallin toistamista. Eräässä seminaarissa asiakaskokemuksen asiantuntija kertoi, että uuden palvelumallin juurruttaminen asiakasorganisaatioon edellytti noin 100 toistoa vuoden aikana ennen kuin se syrjäytti entisen toimintatavan.
Pyrin edistämään uuden oppimistani ns. tolkun luomisella. Haluan saada kokonaiskuvan ja asettaa asiat kontekstiin, ymmärtää myös ilmiötä ympäröiviä ja siihen sidoksissa olevia tekijöitä ja trendejä. Haen lisäksi analogioita muista, itselleni tutuista aihealueista. Markkinointiviestinnän taustani vuoksi minulle luonteva tapa jäsennellä asioita on kirjoittaa muistiinpanoja, piirtää käsitekarttoja ja etsiä tutkimus-, media- tai kuvamateriaalia opiskeltavasta aiheesta.
Lisäksi keskustelen aiheesta kollegojen ja ystävien sekä alan asiantuntijoiden kanssa. Aina ei ole mahdollisuutta perehtyä aiheeseen näin perinpohjaisesti. Silloin nopea tiedonhaku saa riittää osviitaksi ja ymmärryksen luomisen pohjaksi.
Reflektiivisyyden tasot
Järvinen pohtii artikkelissa reflektiivisyyden syvällisyyden merkitystä ammatillisessa kehitysprosessissa. Hän ei kuitenkaan tarjoa tarkempia keinoja arvioida reflektiivisyyden tasoja.
Löysin verkosta Paula Kyrön tekstin oppimisen tavoitteista ja keinoista. Sen mukaan reflektoinnilla on kolme tasoa: tekninen, tutkinnallinen ja kriittinen. Teknisessä reflektoinnissa asiat hyväksytään itsestään selvinä eikä niitä kyseenalaisteta. Tutkinnallinen reflektio pyrkii ymmärtämään kokonaiskuvan ja kokemusten luonnetta arvioidaan. Kriittisellä tasolla pohditaan jo lähes filosofisesti kasvatuksen, koulutuksen ja työn arvoja yhteiskunnallisesti.
Kuvauksen perusteella reflektiotapani eli tolkun luominen näyttäisi olevan tyypillisesti tutkinnallinen silloin, kun tarkempaan pohdiskeluun on mahdollisuus ja riittävästi aikaa perehtyä aiheeseen.
Mikä on oma subjektiivinen kasvatusteoriani?
Subjektiivinen kasvatusteoria aiheutti päänvaivaa. Ensin ajattelin, ettei itselläni mitään kasvatusfilosofiaa olekaan. Hubermanin skemaattinen malli, jossa ura etenee opetusvuosiin perustuvissa kehitysvaiheissa tuntui vanhentuneelta ajatukselta.
Myös Leithwoodin malli tuntui liian tekniseltä nykymaailmassa, jossa kehittyminen voi edetä hyvinkin nopeasti. Onhan jo tavanomaista, että 10-vuotias tai sitä nuorempikin lapsi on teknologisesti vanhempiaan huomattavasti osaavampi ja heidän ”opettajansa”, joten aikaan ja psykologiseen kypsyyteen sidottu malli ei tunnu enää oikein pätevän.
Päädyinkin pohtimaan yleisellä tasolla, mihin uskon opetus- ja ohjaustyössä. Kannatan ajatusta, jossa innostetaan oppijaa onnistumisten kautta ja kehitetään hänen vahvuuksiaan tukemalla niiden hyödyntämistä samalla, kun pyritään positiivisilla keinoilla vahvistamaan heikompia osaamisalueita.
Uskon siis innostamiseen, onnistumisen tukemiseen ja onnistumisen tunteiden vahvistamiseen. Jokainen oppija on hyvä jossakin asiassa ja jokaisella yksilöllä on oma luontainen tapansa oppia. Opettajan tehtävä on tunnistaa nämä tekijät ja luoda niiden avulla vahva motivaatiopohja oppijalle. Ehkä juuri tämän vuoksi olen kokenut perinteiset arvostelumenetelmät hankaliksi käyttää opiskelijaa mahdollisimman kannustavalla tavalla.
Uskon myös tällaisen oppimisen positiivisuuden kierteen ruokkivan oppijan itsenäistä vastuunkantoa sekä halua ja intoa asioiden tutkimiseen. Erään laulukilpailun tuomarin sanoin: oppija ”puhkeaa kukkaan”, kukin omalla luontaisella tavallaan. Pidän itse ajatusmallia valmentavana otteena, muuta termiä en filosofialleni tiedä.
Mikä on orientaationi opettajana tai työelämässä?
Uudelleenarviointiteemassa Järvinen nostaa esiin oppiaineorientaation, yhteisösuuntautuneen orientaation ja rutinoituneen työn orientaation. Tunnistan itseni pääasiassa yhteisösuuntautuneeksi työntekijäksi.
Kouluttajan ja opettajan tehtävissäni tunnustan olleeni myös oppiaineorientoitunut, erityisesti mitä tulee oman markkinointiviestinnän asiantuntijuuden syventämiseen sekä aktiivisiin opetuskokeiluihin. Jos olen tutustunut johonkin mielestäni mielenkiintoiseen oppimista edistävään pedagogiseen metodiin, olen pyrkinyt soveltamaan ja testaamaan sitä käytännössä. Esimerkiksi Markkinointi-instituutissa rakensin johdon assistenttikoulutuksen sisällön uudelleen vastaavan koulutuspäällikön kanssa ja otin käyttöön henkilökohtaiset mentorointisessiot koulutettaville. Pääorientaationa malli on kuitenkin itselleni liian kahlitseva kapeudessaan.
Olen aina ollut yhteisösuuntautunut työyhteisössä. Minulla on ollut työpaikoissani aktiivinen rooli koko organisaation toimintatapojen ja prosessien sekä kollegojen ja oman osaamisen kehittämisessä. Toisinaan kehittävä ote on koskenut koko toimialaa, kun olen ollut mukana luomassa alalle uusia käytäntöjä. Minulle onkin tärkeää päästä vaikuttamaan työyhteisössäni sekä samalla haastaa itseni ja oppia jatkuvasti uutta.
Henkilökohtaisesti artikkelissa esitetty rutinoituneen työn orientaatio olisi kauhistus, koska siitä puuttuu tavoitteellinen oman osaamisen, itsensä ja työnsä sekä työyhteisönsä aktiivinen kehittäminen. Kuvaus vaikutti opettajalta, joka on lähinnä leipääntynyt työhönsä eikä sellaisella ihmisellä ole mielestäni intoa kannustaa ja innostaa riittävästi oppilaitaan.
Mikä on opettajaelämäkertani?
Olen tehnyt opetus- ja koulutustyöstä päätyön ohessa tai osana sitä 1980-luvulta asti. Olen toiminut nimenomaan aikuisopettajana ja -kouluttajana sekä mentorina tai esimiesasemassa työnohjaajana ja tiimini jäsenten osaamisen kasvattajana.
Aikuisopiskelijat omalla kohdallani ovat olleet vapaaehtoisesti opiskelemassa. Heillä on ollut valmiiksi sisäinen vahva motivaatio ja halu oppia uutta joko markkinointiviestinnästä tai johdon assistentin työstä. Motivoitunut opiskelija on innostunut ja aktiivinen, jolloin opettajana on mahdollista rakentaa hedelmällinen opiskeluilmapiiri ja synnyttää antoisia oppimista edistäviä keskusteluja kaikkien osapuolien kannalta.
Toiset aikuisopiskelijoista ovat olleet vasta nuoria ammattilaisia, toiset jo kokeneita konkareita. Elämänkokemus tuo syvyyttä opiskeluun ja oppimistilanteissa käytäviin keskusteluihin. Heterogeeninen työtausta on mahdollistanut mestari-kisälli-tyyppisten opiskeluparien tai –ryhmien muodostamisen, jolloin oppimistilanteeseen on voinut rakentaa toimivaa dynamiikkaa sekä osaamisen jakamista. Nuoret ovat voineet opettaa kokeneemmille uusimpia toimintatapoja ja kokeneet ovat voineet tarjota havaitsemiinsa hyviin käytäntöihin perustuvaa osaamistaan ja vinkkejään nuoremmille.
Ja kun kysymyksessä on aktiivinen vuorovaikutus, olen ollut myös jokaisessa opetustilanteessa itsekin oppija. Vaikka valmennan ja ohjaan ryhmiä, ajatuksenvaihto, ryhmien sekä yksilöiden ideat ja johtopäätökset sekä opiskelijoiden omat kokemukset opettavat samalla myös minua.
Mihin opettajaelämäkertani on menossa? Seuraavaksi olen astumassa ohjaajan ja mentorin rooliin aloittaessani Haaga-Helia Startup Schoolissa elokuussa. Sparraan yrittäjiksi haluavia opiskelijoita tai opiskelijatiimejä.
Työelämässä olen tehnyt pitkään töitä startupien ja kasvuyritysten kanssa. Olen aivan innoissani tästä mahdollisuudesta saada uusi näkökulma yrittäjyyteen ja päästä sparraamaan Suomen tulevaisuuden tekijöiden kanssa. Ja ken tietää, ehkä se seuraava askelma opettajaelämäkerrassani onkin yrittäjyys osaamisen jakamisen alalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti