3.1.3.1 Arvostelumenetelmät oppilaitoksissa

Satuin lukemaan Niikon kirjoituksen portfolion käyttämisestä osaamisen osoittamisen välineenä perinteisten kokeiden sijaan samaan aikaan, kun Helsingin Sanomissa ilmestyi artikkeli Hyvästi Cooper-hiki!

Artikkeli herätti vilkkaan keskustelun koululaitosten arviointimenetelmistä Facebookissa. Joidenkin kommentoijien mielestä oli mahdotonta arvioida oppilaan elämäntapoja ja sen perusteella antaa numero, kuten he artikkelin sanoman tulkitsivat.

Yksi opetusalan ammattilainen kertoi, kuinka Unkarissa annetaan jo alaluokilla useita numeroita kussakin oppiaineessa. Esimerkiksi liikunnassa saa numerot niin tasapainosta, lihaskunnosta kuin joukkuelajeista. Tämä mahdollistaa lapselle onnistumisen ilon niillä osa-alueilla, joissa hän on liikunnassa hyvä.

Jotkut taas olivat sitä mieltä, että numeroarvioinnista pitäisi luopua kokonaan ja antaa vain suoritusmerkintä oikeanlaisesta asenteesta ja yrittämisestä.

Yhtä mieltä taidettiin olla vain siitä, että mikä tahansa oppijan ohjausmekanismi on, sen pitäisi olla kannustava ja innostava, ei latistava. Arvostelu ei myöskään saisi olla mielivaltaista vallankäyttöä, vaan mahdollisimman puolueetonta. Tämä voidaan varmistaa esimerkiksi ulkoisella arvioinnilla.

Eräs pedagogian asiantuntija nosti esiin monipuolisuuden puuttumisen suomalaisen koulusysteemin arvostelumenetelmistä. Meillä keskitytään numeroihin, vaikka arvostelumenetelmien pitäisi olla mahdollisimman hyvin koko oppimisprosessin kattavia. Hänen näkemyksensä mukaan olisi parempi hyödyntää sekä diagnostista, formatiivista että summatiivista arviointia.

Niikon kirjoituksen, Ylen artikkelin Edistävätkö läksyt oppimista? ja Facebook-keskustelun innoittamana vietinkin sitten hyvän tovin verkossa kaivamassa esiin arviointitapoihin liittyvää tietoa. Löysin Sitran Uusi koulutus –foorumin, jonka tarkoituksena on kokeilla ja testata uusia oppimista edistäviä ideoita ja hankkeita. Foorumilla on Heurekassa 4.6. tilaisuus, johon sain kutsun entiseltä työtoveriltani. Aion seurata tilaisuutta verkossa, sillä Heurekan ilmoittautuminen oli jo täynnä.

Lisäksi löysin Turun yliopiston koordinoiman Futurex-projektin, jossa pyritään löytämään uusia, toimivia koulutusmalleja, -käytäntöjä ja kriittisiä menestystekijöitä. Osana hanketta on syntynyt esitys Työelämälähtöisen koulutuksen vaikuttavuuden arviointi. Ja kas, siinähän on pitkälti meidän Vespan periaatteet esitettynä!

Itse pidin Helsingin Sanomien artikkelissa ajatuksesta, että oppijaa voidaan palkita parhaansa yrittämisestä, tsemppaamisesta, yhteisen vastuun kantamisesta ja toisten kannustamisesta sekä reilusta pelistä. Arvostelun keskiössä on lapsen sisäisen motivaation ja innostuksen ruokkiminen positiivisin keinoin. Näin tulisi ollakin, oli oppija minkä ikäinen tai minkä tasoisessa koulutuksessa hyvänsä.

Olen itse opetus- ja ohjaustyössä kokenut haastavaksi mahdollisimman objektiivisen, yksilöä kannustavan ja tasapuolisen arvostelun, joten oman oppimisen kannalta oli tärkeää käydä läpi näitä erilaisia edellä esitettyjä malleja ja vaihtoehtoja. Oli myös ilahduttavaa huomata, että asiasta käydään vilkasta pohdintaa ja keskustelua alan ammattilaisten keskuudessa.