Ammatillisen opettajan ammatti-identiteetin muutosta pohtiva artikkeli heijastelee yleistä yhteiskunnallista työelämän muutostilaa. Lähes kaikki teollisen ajan ammatit ja työpaikat ainakin teollistuneissa maissa elävät samantyyppisten muutosten pyörteissä – miksi opettajien ammattikunta olisi poikkeus?
Vähäsantasen artikkelissa törmäyskurssilla ovat teollisen ajan vanhentuneet käsitykset työnteosta, työpaikoista ja ammateista sekä nykyinen digi-/bio-/elämysyhteiskunta. Olen tehnyt valtaosan työurastani ICT-alalla tai sitä palvelevilla aloilla, joten teknologiapainotteinen työelämä on ollut itselleni todellisuutta jo vuosikymmeniä. Erikoistumisalueitani ovat markkinointi, viestintä ja myynti, joissa jatkuva muutostila ja projektimainen työskentelytapa ovat pitkään olleet arkipäivää. Siksi artikkelissa kuvattu opetusala toimintatapoineen ja johtamismalleineen tuntui suorastaan pelottavan konservatiiviselta ja vanhakantaiselta.
Ammatti-identiteetin rakennuspalikat
Ammatti-identiteetin rakentumisessa artikkelissa oli mielestäni ristiriita. Alussa Vähäsantanen toteaa, että modernin ajan työelämässä ammatti-identiteetti tukeutuu ammattikulttuuriin, -kuntaan ja -yhteisöön. Myöhemmin artikkelissa hän painottaa sekä yksilöllisyyttä että työantajaorganisaation roolia identiteetin rakentumisessa.
Ammattikulttuurin ja -yhteisön painottaminen tuo väistämättä mieleen entisajan killat, yksilöiden yhteenliittymät, jotka edustivat ja edistivät ammattikuntiaan. Nykyisin etujärjestöt ja yhdistykset ovat ottaneet tämän tehtävän: opettajilla, kauppiailla, sihteereillä, akateemikoilla, markkinoinnin ammattilaisilla ja muilla ammattiryhmillä on omat yhdistyksensä. Ryhmien tehtävänä on edistää ammattinsa tunnettuutta, tuoda yhteen saman ammattikunnan jäseniä ja usein myös kasvattaa osaamista lisäkoulutustarjonnan kautta.
Olen itse toiminut useassa vastaavassa organisaatiossa vapaaehtoisena aktiivijäsenenä. Mielestäni ne ovat olleet oivia verkottautumisen ja oman osaamisen kasvattamisen tahoja. Tällaisissa organisaatioissa toimiminen on varmasti osaltaan vaikuttanut ammatti-identiteettiini.
Jatkuvassa muutoksessa ja myllerryksessä elävien ammattikuntien ja toimialojen veteraanina uskon kuitenkin yksilöllisten valintojeni vaikuttaneen ammatti-identiteettini rakentumiseen kaikkein eniten, en niinkään yksittäisten työnantajien. Työantajat odotuksineen ja normeineen ovat vaihtuneet, punainen lanka työurallani on ollut markkinoinnin, viestinnän ja myynnin yhdistäminen työtehtävissä sekä niihin liittyvien osaamisvaateiden tai toimintatapojen muutokset.
Mikä on ammatti-identiteettini?
Artikkelissa korostui ammatillisten opettajien tietty turhautuminen autoritaariseen johtamismalliin, rajallisiin mahdollisuuksiin vaikuttaa työyhteisössä, kollegiaalisuuden ja yli työyhteisön ammattirajojen yltävän yhteistyön puute sekä vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa jopa omaan työhön. Itselleni kuvatunlainen työpaikka olisi painajainen, johon en voisi sopeutua. En siis usko, että minusta tulee ainakaan perinteisiin malleihin rakentuneen ammatti-identiteetin omaavaa opettajaa.
Archerin esittämistä kolmesta ammatillisen opettajan valmiustasosta reflektiivisyyden mukaan voisin olla tilanteesta riippuen mikä tahansa: kommunikatiivinen eli keskusteleva ja muista ihmisistä riippuvainen, autonominen eli itsenäinen yhteisön hyödyntäjä tai metareflektiivinen eli muiden odotuksista ja normeista riippumaton omien polkujen kulkija. Suotuisissa työolosuhteissa mikä tahansa näistä identiteetin rakennusmalleista voisi toimia työyhteisössä uudistajana ja muutoskatalysaattorina, toimintakulttuurin eteenpäin viejänä.
Kehittäminen ja uudistaminen ovat aina olleet tärkeässä roolissa työssäni ja kaikkia yllä mainittuja identiteetin rakennuspalikoita tarvitaan, kun lähdetään viemään muutoksia läpi työyhteisössä.
Olen ”Kuka tahansa-turisti”
Ehkäpä juuri sen vuoksi tunnistin itseni parhaimmin niin ”kuka tahansa” -identiteetistä kuin turisti-identiteetistä. Ensimmäisessä ammatti-identiteetin pitää olla joustava ja muuntuva, koska on pystyttävä liikkumaan sujuvasti erilaisten ympäristöjen ja roolien välillä, esimerkiksi juuri työelämän ja oppilaitosten välillä. Jälkimmäinen on orientaatiomalli ja elämänstrategia. Turisti kotiutuu positiivisen uteliaana mihin tahansa kuulumatta oikeastaan minnekään, siinä missä kulkuri vaihtaa paikkaa pakosta eikä tunne itseään tervetulleeksi tai kotoisaksi missään.
Työelämässä niin ammatinvalintani kuin työtehtäväni ovat edellyttäneet liikkuvaista ja löyhääkin ammatti-identiteettiä. Jos olisin ollut kovin juurtunut tietynlaiseen käsitykseen itsestäni ammattilaisena, en olisi uskaltanut ottaa vastaan uraauurtavia haasteita tai lähteä uudistamaan toimialojeni käytäntöjä. Omassa ammatti-identiteetissäni paino on usein ollut nimenomaan siinä, kuka minusta voi tulla tai paremminkin siinä, että minusta voi tulla mitä tahansa mitä haluan.
Opettajana ammatti-identiteettini on varmaankin epätyypillinen, koska en ole työskennellyt täysipäiväisesti opettajana ja vakituisena työntekijänä oppilaitoksessa. Olen ollut laitosten ”reunamilla” sivutoimisena opettajana ja kouluttajana. Olen nähnyt vain välähdyksiä oppilaitosten työyhteisön ja opettajien arjesta, joten syvällistä kokonaiskuvaa toimialasta tai ammatista hyvine ja huonoine puolineen minulla ei ole.
Etunani näen, että olen toiminut pitkään yritysmaailmassa johto- ja asiantuntijatehtävissä jatkuvasti ja nopeasti toimintaympäristöltään muuttuvilla aloilla. Yhteistyö oppilaitosten, elinkeinoelämän ja työelämän välillä ja yhteyksien luominen niiden välille on minulle luonnollista ja ongelmatonta.
Uskonkin ammatti-identiteettini muovautuvan ”uuden ajan opettaja” –suuntaan. Vahva työelämän kokemus ja ymmärrys siitä, mitä organisaatioissa markkinointiviestinnän ja myynnin tai johtamisen osaamiselta odotetaan, kiinnostus ja halu teknologian hyödyntämisestä opetuksessa ja vuorovaikutuksessa antavat hyvän pohjan luoda uudenlainen opettajan rooli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti