1.3.2016

3.6.5 Yritysmaailman ja oppilaitoksen rajan madaltaminen

Opetus- ja kulttuuriministeriön selvityksen mukaan työvoimalla pitää olla kaikilla aloilla ja koulutuksen asteilla hyvä perusosaaminen tulevaisuudessa. Sen lisäksi tarvitaan moniosaajia ja ihmisiä, joilla on monitieteellistä osaamista. Oppilaitoksille tämä tarkoittaa uusia tutkintoja, joissa voi yhdistellä eri koulutus- ja tieteenaloja, jopa yli perinteisten oppilaitosrajojen. Oppilaitokset pystyvät tuottamaan työmarkkinoille tälliaisia hybridiosaajia vain lisäämällä opiskelijan valintamahdollisuuksia koulutusta henkilökohtaistamalla ja räätälöimällä yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Lisäksi erityisesti elinikäisen oppimisen kohdalla pitää painottaa yhä enemmän yritysmaailman tarpeista lähtevää jatkokouluttautumista yhteisten tutkimus- ja kehitysprojektien avulla.

Elinkeinoelämän keskusliiton Oivallus-hankkeessa tunnistettiin yrittäjyyteen valmentavassa oppimisessa tiettyjä aihealueita: ongelmanratkaisutaidot, mahdollisuuksien tunnistaminen, luovuus, eri taitojen yhdisteleminen, neuvottelutaidot sekä epäonnistumisten sietäminen ja pelkojen voittaminen. Lisäisin tähän listaan ehdottomasti kyvyn sietää epävarmuutta sekä korkean stressinsietokyvyn.

Mielenkiintoista hankkeen raportissa oli, että norjalaiset nostivat koulutuksessa systeemisen muutostarpeen vahvasti esiin. Koko koulutuksen perustana pitäisi olla yritteliäs asenne – yrittäjyys on mitä suurimmassa määrin jo edellä lueteltujen osaamisten ja taitojen perusteella tietynlainen asenne ja tapa ajatella sekä uskallus kulkea vastavirtaan tai ylipäätään omia polkujaan valtavirrasta välittämättä. Olennainen osa tätä ajattelutapaa on juuri ”sen oman jutun” löytäminen, siitähän yrittäjyys usein kumpuaa, oli se sitten omaa innovointia tai olemassa olevien ideoiden jalostamista edelleen.


Mutta kuten Pertti Parpala raportissa kiteyttää: ”Yrittäjyyden ja yrittäjäkasvatuksen ydin on siinä, että uskaltaa yrittää”.

Esimerkkejä



Työelämälähtöinen InnoOmnia

Oivallus-raportissa kysytään aivan aiheellisesti, miksi luokista ei lähdetä enemmän ulos vaihtamaan näkökulmaa ja oppimaan elävässä elämässä. InnoOmnia toteuttaa tätä ajattelua loistavasti opetusmenetelmissään.

InnoOmniassa opiskelijalla on lukuisia mahdollisuuksia tutustua yrittäjyyteen ja yrittäjämäiseen toimintaan hyvin työelämälähtöisesti. Ensinnäkin InnoOmnia vuokraa tilojaan pien- ja mikroyrittäjille. Kaiken toiminnan periaatteena on avoimuus ja liiketoiminnallisuus, jotta oppilaitos toimisi kuten opettaakin. Oppilaitoksen tavoitteena on auttaa yrittäjiä kasvattamaan liiketoimintaansa siten, että he siirtyisivät noin kolmessa vuodessa isompiin tiloihin oppilaitoksen ulkopuolelle.

Oppilaitoksen henkilökunta sparraa yrittäjiä mm. aivolainaamojen avulla. Niissä yrittäjä heittää pähkinän henkilöstön ja opiskelijoiden purtavaksi. Lisäksi yrittäjät tekevät aktiivisesti yhteistyötä opiskelijoiden kanssa erityyppisissä aidoissa projekteissa. Työ tulee opiskelijoiden luo sen sijaan, että heidän pitäisi mennä työpaikan luo - tosin työharjoittelua tehdään kyllä myös talon ulkopuolella. Yrittäjät on valittu oppilaitoksen periaatteen mukaisesti: yritykset ovat ekologista, kestävän talouden periaatteita noudattavia toimijoita eri toimialoilta. Yrittäjät ovat lähinnä käsityö- ja palvelualoilta ja oppilaitoksen tiloissa toimii esimerkiksi ompelimo-osuuskunta, autokoulu ja coaching-palveluja tarjoava yrittäjä.


InnoOmnian myymälä

Lisäksi opiskelijoilla on aitoja oppilaitoksen oppimisympäristöjä harjoittelupaikkoinaan, kuten Kookos-kahvila, oppilaiden työnäytteiden myymälä, asiakasravintola, ompelimo, oppilaitoksen yleiset tilat, kauneushoitola, spa sekä oikea neuvottelutila. Tavoitteena on työelämän harjoittelun lisäksi innovointi ja opiskelu muualla kuin luokkahuonetiloissa.


Oppilaitoksen ravintola Henricus on sisustettu skandinaavisen tyyliseksi ja siellä tarjoillaan oikeille asiakkaille luomu- ja lähiruokaa. Ravintola luo opiskelijoille aidon ravintolaympäristön ammatin oppimiseen. Opiskelijat ovat tehneet mm. Thinglinkiin tuleville opiskelijoille perehdytysmateriaalin. Henricuksen kuvaan on upotettu eri ravintolan osien videoita, joista uudet opiskelijat voiva mm. katsoa baarin esillelaittoa, myynnin rekisteröintiä eli bongausta tai vaikkapa mitä tarjoilijan tulisi tehdä päivän aluksi.

Hercules-ravintolan virtuaalinen
Thinglink-oppimisympäristö
Merkonomit voivat opiskella asiakaspalvelua oppilaitoksen myymälässä, ravintolan kassalla, kauneushoitolan vastaanotolla eli kiertää erityyppisiä tiloja, joissa palvellaan asiakkaita. Yrittäjien kanssa käydään projekteista neuvotteluja neuvottleuhuoneessa, heiltä saadaan toimeksiantoja ja oikeita projektitehtäviä, kuten jonkin tuotteen markkinointiviestintä tai markkinointimateriaalin tuotanto.

Lähes kaikki opiskelu tapahtuu pareina tai pienryhmissä, aivan kuten työelämässäkin iso osa asioista tehdään tiimeinä.


Voit tututustua InnoOmnian tapaan hyödyntää teknologiaa oppimisessa kohdassa 3.6.3 Teknologian hyödyntäminen opetuksessa.


Haaga-Helia Startup School

Oivallus-hankkeessa nostettiin esiin kaksi oppilaitosten toimintaa koskevaa ajatusta. Miten oppimistavat saadaan tuotua lähemmäksi työn tekemisen tapoja ja minkälaista koulutusta tarvitaan, jotta se innostaa substanssiosaamisen kehittämiseen.

Haaga-Helian Startup School on esimerkki konkreettisesta tuesta ja avusta, jota oppilaitos voi tarjota yrittäjyyttä harkitsevalle opiskelijalle. Ajatushautomoissa voi turvallisessa ympäristössä oppilaitoksen ja yrityselämän mentorien tuella kehittää yritysideaansa ja testata sen toimivuutta. Lisäksi opiskelija saa apua käytännössä yrityksen organisoimiseksi: miten tehdään hyvä liiketoimintasuunnitelma, miten rakentaa tarvittavaa verkostoa, tehdä markkinatutkimusta, hakea rahoitusta.


Haaga-Helia Startup Schoolin yrittäjämäisen toiminnan oppimista tukevaan prosessiin voit tutustua lähemmin kohdassa Opetusharjoittelu: Haaga-Helia Startup School Coaching.


Living Lab -toiminta

Oivallus-raportti nosti esiin tarpeen vaihdella erilaisia opetus- ja oppimismenetelmiä, koska työelämässäkin eri työvaiheissa tarvitaan erilaisia työn tekemisen tapoja. Ilmiöpohjainen oppiminen auttaa hahmottamaan asioita monipuolisesti eri näkökulmista ja laajoina kokonaisuuksina. Samoin ongelmalähtöinen – itse suosin terminä ratkaisulähtöisyyttä, kuten työelämässäkin tehdään – oppiminen edistää työelämälähtöistä ajattelumallia ongelman määrittelyineen ja taustatutkimukseen perustuvine ratkaisuvaihtoehtoineen.
 
Living Lab -toiminta.
Lähde: Living Lab Ammattikorkeakouluissa
Living Lab -toiminta tarjoaa erinomaisen oppimisympäristön, joka noudattaa yllä mainittuja periaatteita. Se on tutkimus- ja kehitystoimintaa, jota tehdään arjen ympäristössä työelämälähtöisesti ja avoimen innovoinnin periaatteilla. Myös palvelun tai tuotteen käyttäjä osallistuu aktiivisesti kehitystyöhön eli kyseessä on monien eri tahojen yhteistyöverkosto.

Oppilaitosten on Living Lab -toiminnassa kyettävä hallitsemaan entistä monimuotoisempia prosesseja ja projektikokonaisuuksia. Ne edellyttävät myös aktiivista verkostoitumista sekä kotimaassa että kansainvälisesti, jolloin ne tarjoavat opiskelijoille eri toimialoja, teemoja ja aluekehitystoimintoja yhdistävän oppimisympäristön. Kehitystiimissä opiskelija tuottaa ideoita sekä samalla etsii ja vaihtaa niitä muiden verkoston jäsenten kanssa, kuten työelämässäkin tehdään.

Living Lab Ammattikorkeakouluissa -raportin mukaan toiminta tarjoaa opiskelijalle mahdollisuuden tutustua aitoon työympäristöön, oikeisiin omassa ekosysteemissään toimiviin asiakkaisiin samalla, kun opiskelija saa kokemusta monialaisessa tiimissä työskentelystä ja kartuttaa osaamista, jolla on kysyntää työmarkkinoilla. Samalla opiskelija voi luoda suhteita yrityksiin, mikä saattaa helpottaa työpaikan löytymistä valmistumisen jälkeen.

Malli ei sovi kaiken tyyppiseen opiskeluun. Oppimisympäristönä se soveltuu parhaimmin sellaiseen oppimiseen, jossa yhdistetään kontekstisidonnaista tutkimus- ja kehittämistyötä aitoon yritystoimintaan ja jossa työskennellään projektimaisesti.

1 kommentti:

  1. Nostat tässä esille kolme erilaista oppimisympäristö, joiden avulla muutetaan kouluoppimista ja pyritään lähentämään sitä yrityksiin ja yrittämiseen. Voit tehdä itseksesi ja itseäsi huvittaaksesi harjoituksen, jossa lasket kuinka moneen erityyppiseen oppimisympäristöön olet törmännyt tai tutustunut viime helmikuun jälkeen. Lukumäärä on arvattavasti sangen korkea.

    Jos oppimisympäristöihin perehtyminen määriteltiin yhdeksi opintojesi tavoitteeksi, se tuli kyllä erinomaisesti täytettyä. Syventävän osuuden teema tulevaisuuden oppiminen linkittyi oivallisesti samaan kenttään.

    VastaaPoista