17.12.2015

Opetusseuranta: työsaliopetus Edupoli

Edupoli on monialan koulutuskeskus, jossa opiskelee vuosittain lähes 11 000 aikuista. Koulutusta on tarjolla liiketoiminnan, palvelualojen ja tekniikan aloilta.

Kävin tutustumassa talotekniikan perustutkinnon kylmäasentajakoulutukseen, joka on ns. alalle tulo -tutkinto ja perustuu oppisopimuskoulutukseen. Koulutukseen kuuluu 5 lähiviikkoa, muu oppiminen tapahtuu työantajalla käytännön työssä. Perustutkinnon jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus jatkaa kylmäasentajan tutkintoon.

Opiskelijat antavat opintojen varrella näyttöjä osaamisestaan. Näytöt ovat työelämälähtöisiä ja tehdään pääsääntöisesti työpaikalla. Edupolissa annettavat näytöt ovat näitä täydentäviä näyttöjä.

Opiskelijoilla oli seurantahetkellä vuorossa sähkötekniikan opiskelua, erityisesti sähkökaappikytkentöjä.

Oppijat

Paikalla oli seitsemän opiskelijaa, kaikki nuorehkoja miehiä. Enimmillään työsalissa saattaa olla parikymmentä opiskelijaa. Kylmätekniikan puolella sähkötekniikkaan erikoistuneita opettajia on kuitenkin vain yksi kaikkia  opiskelijoita kohti. Kaksi muuta opettajaa ovat keskittyneet kylmätekniikkaan.

Opiskelijat puursivat käytännön sähköasennusten parissa kukin omalla sähkökaapillaan, vain kaksi opiskelijaa työskenteli parina mittaamassa moottorin sähkövirran voimakkuutta.

Opiskelijoiden välillä ei ollut minkäänlaista kommunikointia lukuun ottamatta työparia, jotka mittaamisen ohessa täyttivät raporttilomaketta ja neuvottelivat vastauksista.

Opetusmetodit

Koska opetus on tarkoitettu kokemattomille ja alaa tuntemattomille, tavoitteena on oppia tietyt talotekniikan ja kylmäalan perusasiat. Tärkeätä on, että opiskelijat osaavat työskennellä yhdessä kokeneiden ammattilaisten kanssa heidän ohjauksessaan.

Kylmäalalla työturvallisuudella on tärkeä rooli opetustyössä, sillä kylmätekniikan laitteisiin kuuluu mahdollisesti vaarallisia aineita, kuten butaania ja sähkötekniikan puolella sähkövirtaa on tietenkin osattava käsitellä oikein onnettomuuksien välttämiseksi. Opettaja mm. pohti noutaessaan minut vastaanotosta, uskaltaako jättää opiskelijat työsaliin siten, että sähkövirta on opetuslaitteissa päällä hänen poissaollessaan.

Opetustyö on pitkälti käytännön työtä ohjaavaa. Opiskelija harjoittelee sähkökaappikytkentöjä ja opettaja ohjaa tarvittaessa vieressä suullisesti kysellen ja ohjaten tai näyttäen, mitä pitää tehdä.

Sähkötekniikan opettaja ohjaamassa
kylmäalan opiskelijaa
Opiskelijat käyvät läpi myös teoreettisia opintoja, mutta niitä ei vieraillessani ollut. Nyt harjoiteltiin käytännössä, miten sähkökaappikytkentöjä tehdään siten, että kylmälaitteen moottori saadaan toimimaan.

Lähitulevaisuuden tavoitteena on saada siirrettyä osa opetuksesta verkkoon, jolloin voitaisiin hyödyntää mm. työvaiheita kuvaavia videoita. Opiskelijat ovat yleensä älypuhelinten tehokäyttäjiä, joten ajatuksena on myös pystyä hyödyntämään mobiilisovelluksia osana opetusta. Ideana on, että noin puolet nykyisestä työsaliopetuksesta siirrettäisiin virtuaaliopetukseksi lähiaikoina. Syinä ovat sekä opiskelijoiden luontaisen toimintatavan hyödyntäminen oppimisessa että opetustyöhön kohdistuvat säästöt.

Opettamisote

Opiskelijat olivat lähes itseohjautuvia. Kommunikointi opettajan kanssa oli lähes olematonta 45 minuutin vierailuni aikana.

Opettaja ohjasi yhtä oppilasta kolmeen otteeseen sähkökaapilla. Opiskelija ei itse keksinyt, minkä vuoksi hän ei saanut sähkövirtaa kaapista moottoriin siten, että moottori olisi käynnistynyt. Ongelma ratkesi opettajan ohjauksessa.

Lisäksi opettaja ohjasi kerran työparia tai paremminkin antoi käytännön vinkin siitä, miten moottorin sähkövirtaa kannattaa mitata ja kirjata raporttiin.

Toisaalta opiskelijat olivat lähiviikko-opintojen loppuvaiheessa ja varmaankin osasivat jo ydinasiat. Tämän neljännen lähiviikon lopuksi opiskelijat saavat vielä henkilökohtaiset ohjeet opettajalta lisäharjoittelua kaipaavista asioista. Näitä tehtäviä heidän on tarkoitus harjoitella työpaikallaan ennen viimeistä lähiviikkoa ja näytön antamista.

Työssä opiskelu voi tässä kylmäalan opinto-osiossa olla haaste, sillä kylmäalalla monella työnantajalla on sähköammattilaiset erikseen eivätkä kylmäalan opiskelijat siksi pääse kovin helposti tekemään sähkötöitä työpaikallaan, vaikka oppiminen ja näytön antaminen sitä edellyttävätkin.

Opit

Tämän tyyppisessä oppisopimuskoulutuksessa ehkä liiankin iso osa oppimisesta jää oppilaan itsensä harteille. Opiskelijan vastuulle jää nimittäin huolehtia siitä, että hän saa työnantajalta työtehtäviä, joissa näyttöön tarvittavia koulutuksen osia pääsee harjoittelemaan.

Lisäksi opettaja kertoi, että kylmäalalla toimiva, riittävän tiivis viestintä työpaikkaohjaajien kanssa on haaste. Opettaja on kokeillut monenlaisia metodeja ja yhteydenpitotapoja varmistaakseen, että opiskelijat pääsevät harjoittelemaan käytännössä taitojaan ja saadakseen palautetta työpaikkaohjaalta. Toimivaa keinoa ei ole vielä löytynyt, yhteydenpito työnantajaohjaajat pitävät heikosti yhteyttä omasta aloitteestaan. Näin opiskelija jää varsin yksin oppisopimuskoulutuksen edistämisen kanssa. Toisaalta hän oppii väkisinkin kantamaan vastuuta oppimisensa edistymisestä.

Oppisopimuskoulutus painottaa työelämälähtöisyyttä, näyttöperusteisuutta ja oppimisen henkilökohtaistamista. Tämä tarkoittaa paljon paperityötä opettajalle (ja oppilaalle). Aikaa, jonka opettaja käyttäisi mieluummin opiskelijan osaamisen kasvattamiseen kuin hallinnollisiin rutiineihin.

Henkilökohtaistamisessa opettaja näki isoimpana haasteena sen, että kolmessa oppilaitoksessa opetettuaan hän ei ole kohdannut vielä yhtään talotasolla toimivaa määritelmää siitä, mitä henkilökohtaistaminen tarkoittaa käytännössä kyseisessä oppilaitoksessa.

Summa summarum: oppisopimuskoulutuksessa on niin monia toimijoita, intressejä, toimintatapoja sekä viranomaisien suunnalta ohjaavia elementtejä, että opettajan työ on erittäin haastavaa oppimisen varmistamista ajatellen. Ja ainakin tämän koulutuksen kohdalla epäilykseni näyttöperustaisen opiskelun byrokratian määrästä osoittautui todeksi. 

Opetuksen seuranta –lomake:



1 kommentti:

  1. Sait katsauksen oppisopimuskoulutuksen arkeen ja näyttötutkintojen toteutukseen. Oli tärkeää, että tältäkin osin tietosi ammatillisen opeuksen kirjosta laajeni.

    VastaaPoista