Opetusseuranta: työsaliopetus Edupoli

Edupoli on monialan koulutuskeskus, jossa opiskelee vuosittain lähes 11 000 aikuista. Koulutusta on tarjolla liiketoiminnan, palvelualojen ja tekniikan aloilta.

Kävin tutustumassa talotekniikan perustutkinnon kylmäasentajakoulutukseen, joka on ns. alalle tulo -tutkinto ja perustuu oppisopimuskoulutukseen. Koulutukseen kuuluu 5 lähiviikkoa, muu oppiminen tapahtuu työantajalla käytännön työssä. Perustutkinnon jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus jatkaa kylmäasentajan tutkintoon.

Opiskelijat antavat opintojen varrella näyttöjä osaamisestaan. Näytöt ovat työelämälähtöisiä ja tehdään pääsääntöisesti työpaikalla. Edupolissa annettavat näytöt ovat näitä täydentäviä näyttöjä.

Opiskelijoilla oli seurantahetkellä vuorossa sähkötekniikan opiskelua, erityisesti sähkökaappikytkentöjä.

Oppijat

Paikalla oli seitsemän opiskelijaa, kaikki nuorehkoja miehiä. Enimmillään työsalissa saattaa olla parikymmentä opiskelijaa. Kylmätekniikan puolella sähkötekniikkaan erikoistuneita opettajia on kuitenkin vain yksi kaikkia  opiskelijoita kohti. Kaksi muuta opettajaa ovat keskittyneet kylmätekniikkaan.

Opiskelijat puursivat käytännön sähköasennusten parissa kukin omalla sähkökaapillaan, vain kaksi opiskelijaa työskenteli parina mittaamassa moottorin sähkövirran voimakkuutta.

Opiskelijoiden välillä ei ollut minkäänlaista kommunikointia lukuun ottamatta työparia, jotka mittaamisen ohessa täyttivät raporttilomaketta ja neuvottelivat vastauksista.

Opetusmetodit

Koska opetus on tarkoitettu kokemattomille ja alaa tuntemattomille, tavoitteena on oppia tietyt talotekniikan ja kylmäalan perusasiat. Tärkeätä on, että opiskelijat osaavat työskennellä yhdessä kokeneiden ammattilaisten kanssa heidän ohjauksessaan.

Kylmäalalla työturvallisuudella on tärkeä rooli opetustyössä, sillä kylmätekniikan laitteisiin kuuluu mahdollisesti vaarallisia aineita, kuten butaania ja sähkötekniikan puolella sähkövirtaa on tietenkin osattava käsitellä oikein onnettomuuksien välttämiseksi. Opettaja mm. pohti noutaessaan minut vastaanotosta, uskaltaako jättää opiskelijat työsaliin siten, että sähkövirta on opetuslaitteissa päällä hänen poissaollessaan.

Opetustyö on pitkälti käytännön työtä ohjaavaa. Opiskelija harjoittelee sähkökaappikytkentöjä ja opettaja ohjaa tarvittaessa vieressä suullisesti kysellen ja ohjaten tai näyttäen, mitä pitää tehdä.

Sähkötekniikan opettaja ohjaamassa
kylmäalan opiskelijaa

Opiskelijat käyvät läpi myös teoreettisia opintoja, mutta niitä ei vieraillessani ollut. Nyt harjoiteltiin käytännössä, miten sähkökaappikytkentöjä tehdään siten, että kylmälaitteen moottori saadaan toimimaan.

Lähitulevaisuuden tavoitteena on saada siirrettyä osa opetuksesta verkkoon, jolloin voitaisiin hyödyntää mm. työvaiheita kuvaavia videoita. Opiskelijat ovat yleensä älypuhelinten tehokäyttäjiä, joten ajatuksena on myös pystyä hyödyntämään mobiilisovelluksia osana opetusta. Ideana on, että noin puolet nykyisestä työsaliopetuksesta siirrettäisiin virtuaaliopetukseksi lähiaikoina. Syinä ovat sekä opiskelijoiden luontaisen toimintatavan hyödyntäminen oppimisessa että opetustyöhön kohdistuvat säästöt.

Opettamisote

Opiskelijat olivat lähes itseohjautuvia. Kommunikointi opettajan kanssa oli lähes olematonta 45 minuutin vierailuni aikana.

Opettaja ohjasi yhtä oppilasta kolmeen otteeseen sähkökaapilla. Opiskelija ei itse keksinyt, minkä vuoksi hän ei saanut sähkövirtaa kaapista moottoriin siten, että moottori olisi käynnistynyt. Ongelma ratkesi opettajan ohjauksessa.

Lisäksi opettaja ohjasi kerran työparia tai paremminkin antoi käytännön vinkin siitä, miten moottorin sähkövirtaa kannattaa mitata ja kirjata raporttiin.

Toisaalta opiskelijat olivat lähiviikko-opintojen loppuvaiheessa ja varmaankin osasivat jo ydinasiat. Tämän neljännen lähiviikon lopuksi opiskelijat saavat vielä henkilökohtaiset ohjeet opettajalta lisäharjoittelua kaipaavista asioista. Näitä tehtäviä heidän on tarkoitus harjoitella työpaikallaan ennen viimeistä lähiviikkoa ja näytön antamista.

Työssä opiskelu voi tässä kylmäalan opinto-osiossa olla haaste, sillä kylmäalalla monella työnantajalla on sähköammattilaiset erikseen eivätkä kylmäalan opiskelijat siksi pääse kovin helposti tekemään sähkötöitä työpaikallaan, vaikka oppiminen ja näytön antaminen sitä edellyttävätkin.

Opit

Tämän tyyppisessä oppisopimuskoulutuksessa ehkä liiankin iso osa oppimisesta jää oppilaan itsensä harteille. Opiskelijan vastuulle jää nimittäin huolehtia siitä, että hän saa työnantajalta työtehtäviä, joissa näyttöön tarvittavia koulutuksen osia pääsee harjoittelemaan.

Lisäksi opettaja kertoi, että kylmäalalla toimiva, riittävän tiivis viestintä työpaikkaohjaajien kanssa on haaste. Opettaja on kokeillut monenlaisia metodeja ja yhteydenpitotapoja varmistaakseen, että opiskelijat pääsevät harjoittelemaan käytännössä taitojaan ja saadakseen palautetta työpaikkaohjaalta. Toimivaa keinoa ei ole vielä löytynyt, yhteydenpito työnantajaohjaajat pitävät heikosti yhteyttä omasta aloitteestaan. Näin opiskelija jää varsin yksin oppisopimuskoulutuksen edistämisen kanssa. Toisaalta hän oppii väkisinkin kantamaan vastuuta oppimisensa edistymisestä.

Oppisopimuskoulutus painottaa työelämälähtöisyyttä, näyttöperusteisuutta ja oppimisen henkilökohtaistamista. Tämä tarkoittaa paljon paperityötä opettajalle (ja oppilaalle). Aikaa, jonka opettaja käyttäisi mieluummin opiskelijan osaamisen kasvattamiseen kuin hallinnollisiin rutiineihin.

Henkilökohtaistamisessa opettaja näki isoimpana haasteena sen, että kolmessa oppilaitoksessa opetettuaan hän ei ole kohdannut vielä yhtään talotasolla toimivaa määritelmää siitä, mitä henkilökohtaistaminen tarkoittaa käytännössä kyseisessä oppilaitoksessa.

Summa summarum: oppisopimuskoulutuksessa on niin monia toimijoita, intressejä, toimintatapoja sekä viranomaisien suunnalta ohjaavia elementtejä, että opettajan työ on erittäin haastavaa oppimisen varmistamista ajatellen. Ja ainakin tämän koulutuksen kohdalla epäilykseni näyttöperustaisen opiskelun byrokratian määrästä osoittautui todeksi. 

Opetuksen seuranta –lomake:

https://drive.google.com/file/d/0B-N9c4UJZPCWVEU3NXdLUDdhUVE/view?usp=sharing

Opetusseuranta: luokkaopetus Helsinki Business College

Kävin seuraamassa Helsinki Business Collegessa ruotsin kielen kaksoistuntia. Tunnilla opiskeltiin ruotsin kieliopin perusasioita, kuten substantiivien taivutusmuotoja ja verbien aikamuotoja.

Oppijat

Tunnille osallistui peruskoulutasolta valmistuneita 16-vuotiaita, valtaosa heistä oli poikia. Minulle kerrottiin jo etukäteen, että luokka voi olla levoton. Niin kuin olikin.

Ruotsin kielen opiskelu kuuluu kaikille opiskelijoille yhteisiin, pakollisiin opintoihin. Opiskelijat eivät siis välttämättä ole kiinnostuneita opetettavasta aineesta tai motivoituneita sitä opiskelemaan. Tämä näkyi myös opiskelijoiden käyttäytymisestä opetuksen aikana.

Aktiivisesti opiskeluun osallistui 4-5 nuorta. Osa opiskelijoista pelasi pelejä kännykällään, keskusteli keskenään tai vain häiriköi opetusta. Osa malttoi sentään istua hiljaa, mutta esimerkiksi muistiinpanojen tekeminen tuntui olevan lähes kaikille ylivoimaisen vaikeata.

Opetusmetodit

Kielten opiskelussa sanojen ja niiden eri muotojen oppiminen, lauserakenteet ja verbit ovat näköjään yhä keskiössä. Tämän suhteen olisin voinut palata aikakoneella 1980-luvun alkuun enkä olisi huomannut mitään eroa omiin lukioaikoihini.

Oppimisen tukena opettajalla oli myös oppikirja, jota emme varsinaisesti tunnilla käyttäneet kuin viitteellisesti eli mistä opetettavat asiat löytyvät oppikirjasta, kun oppilas tekee tehtäviä kotona.

Myös ääntämisharjoitteet ovat tärkeitä vieraissa kielissä, etenkin kun sanaa ei lausuta samalla tavalla kuin kirjoitetaan. Näihin harjoituksiin oppilaat osallistuivat kiitettävästi ja jopa kysyivät joidenkin sanojen ääntämisestä selvennyksiä.

Ruotsin kielen lauseharjoituksia oppitunnilla.

Substantiivien, verbien ja lauseiden toistaminen yhä uudelleen opettajan perässä on myös olennainen osa vieraan kielen harjoittelua. Ensin kuunnellaan ja sitten yritetään toisintaa kuultu.

Opettaja kirjoitti sanoja ja käännöstehtäviä taululle, kun opiskelijat huutelivat näkemyksiään oikeista vastauksista omilta paikoiltaan, mutta tällä kertaa oppilaat eivät menneet itse taululle kirjoittamaan.

Opettamisote

Jälkikäteen keskustelin opettajan kanssa siitä, että varmaankin lähinnä matematiikan opettaminen viimeisenä aineena, kaksoistunnilla teini-ikäisille voisi olla yhtä haastavaa kuin pakollisen ruotsin opettaminen.

Huolimatta hälisevästä ja levottomasta luokasta opettajan ote pysyi koko kaksoistunnin ajan ystävällisenä, täysin rauhallisena ja hyvin, hyvin kärsivällisenä. Siitä huolimatta opettaja eteni määrätietoisesti päivän aiheen läpi, ohjasi luokkaa napakasti takaisin ruotuun ja onnistui rauhoittamaan pahimmat levottomuuspiikit vaivattomasti. Kaiken lisäksi hänellä oli hyvä, huumoripitoinen ote opiskelijoihin – tämä varmasti toimiikin ikäryhmään huomattavasti paremmin kuin tiukkapipoinen komentelu.

Lisäksi hän sai joitakin opiskelijoita mukaan ja aktiivisesti osallistumaan harjoitteisiin. Nämä muutamat innokkaat oppilaat saivat myös runsaasti tilaa osallistumiselleen, vaikka eivät malttaneet viitata tai antaa toisilleen vuoroja.

Osalla oppilaista oli hyvin heikot pohjatiedot ruotsin kielestä, mikä oli havaittavissa oppilaiden esittämistä kysymyksistä. Opettaja osasi selittää asiat auki yksinkertaisesti ja siten, että kysyjät ymmärsivät.

Opit

Teini-ikäisten opettamisessa opettajan suhtautumisella opiskelijoihin ja tavalla ohjata luokkaa on valtavan suuri merkitys. Tiukka, käskevä opetustyyli olisi todennäköisesti johtanut kaaokseen ja kaiken arvovallan menettämiseen.

Opettajalla oli erinomainen tilannetaju sen suhteen, miten kannustaa niitä muutamaa innostunutta oppilasta ja toisaalta, miten huolehtia siitä, että epämotivoituneet opiskelijat eivät pääse liikaa häiritsemään opetustilannetta.

Kehittämiskohteena jäin miettimään, voisiko teinejä opettaa muillakin metodeilla kuin käytetyillä. Voisivatko he innostua enemmän, jos vaikka pääsisivät pelaamaan jotain peliä ruotsiksi, katsoa sketsejä YouTubesta ja opetella niiden kautta ääntämistä ja sanoja. Tai voisiko opetuksessa hyödyntää vaikka mobiilisovellusta, jossa voisi monivalintatehtävistä valita mielestään oikean vastauksen ja vastauksia käsiteltäisiin yhdessä opettajan kanssa. Jotain opiskelijoita enemmän osallistavaa ja fyysisesti toimimaan saavaa jäin kaipaamaan, jotta suurempi joukko opiskelijoista olisi saatu houkuteltua mukaan.

Täytyy tunnustaa myös, että tuntia seuratessa ei itselle jäänyt epäilystäkään: aikuiset, motivoituneet opiskelijat ovat selkeästi se minun juttuni. Tai sitten pitää mennä toiseen ääripäähän innokkaiden ekaluokkalaisten pariin.

Opetuksen seuranta -lomake:

https://drive.google.com/file/d/0B-N9c4UJZPCWeWtoZjk4MFpDNTg/view?usp=sharing 

Verkkoluento: Oppimisen ja osaamisen arvionti ammatillisessa peruskoulutuksessa

Ammatillisen peruskoulutuksen oppimisen ja osaamisen arvioinnissa on monia yhtäläisyyksiä näyttötutkintojen arvioinnin kanssa:

• Arviointi perustuu lainsäädäntöön ja on kriteeri- ja osaamisperustainen
• Arviointikriteerit on määritelty kolmelle tasolle
• Arvioinnin tulee olla tavoitteellista, kannustavaa ja kehittymistä ohjaavaa
• Oppimista ja osaamista arvioidaan erikseen
• Arvioinnin tekevät yhdessä opiskelija itse, oppilaitoksen edustaja ja työnantajapuolen edustaja
• Arvioinnissa painotetaan laadullisuutta ja yhteisen ymmärryksen luomista opiskelijan osaamisen ammatillisesta sisällöstä ja tasosta
• Arvioinnin on tarkoitus kehittää opiskelijan itsearvioinnin taitoja ja kykyä perustella oma osaaminen
• Arviointi kohdistuu aina toimintaan ja siihen liittyvään osaamiseen, ei persoonaan
• Opiskelu sisältää opiskelua oppilaitoksessa ja työelämässä
• Osaamisen kehittyminen osoitetaan näytöillä käytännön työssä

 Suurin eroavaisuus lienee se, että ammatillisessa peruskoulutuksessa arviointia tapahtuu koko kolmivuotisen koulutuksen varrella. Ammattiosaamisen näytöt (AON) ovat vain osa osaamisen arviointia ja ne annetaan kaikista ammatillisista opintokokonaisuuksista.

Ammattiosaamisen näytöt ovat pedagoginen väline, jonka avulla opiskelija osoittaa osaamisensa aidoissa työprosesseissa, -tilanteissa ja työympäristössä. Työssäoppimissuunnitelmaan sisällytetään asioita, joita oppilaitoksessa ei opita. Kullekin opiskelijalle tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), jota päivitetään jatkuvasti opintojen edistyessä ja joka ohjaa oppimista. Lisäksi opintoihin voi liittyä tunnustettua ja arvioitua, muualta hankittua osaamista.

Ammatillisen perustutkinnon tavoitteet

Tutkinnon tavoitteena on kohottaa ammatillista osaamista, vastata työelämän

Lähde: OPH / Arvioinnin opas 2015

tarpeisiin ja kehittää työelämää sekä edistää työllisyyttä ja yrittäjyyttä. Opiskelijan kehittymistä tuetaan myös edistämällä elinikäistä oppimista.

Tärkeä osa oppimista on työskentely aidossa työympäristössä, jolloin opitaan asioita, joita ei voi oppia kirjoja tenttimällä. Samalla tietenkin opitaan soveltamaan käytäntöön oppilaitoksessa opittuja asioita.

Opintoihin sisältyy 135 osaamispistettä (OSP) ammatillisen tutkinnon osia, joissa osaaminen on määritelty ammattitaitovaatimuksina, yhteisiä tutkinnon osia 35 osaamispistettä, joissa osaaminen on määritelty osaamistavoitteina sekä vapaasti valittavia osia 10 osaamispistettä, näiden on tarkoitus tukea kahta muuta osiota. Kaikissa tutkinnon osissa on määritelty osaamisen arvioinnin kohteet ja arviointikriteerit.

Tutkinnon osaamispisteiden tarkoitus on mitata osaamisen laajuutta. Pisteet eivät mittaa opiskelun työmäärää, opetusmäärää tai aikaa, jotka perinteisesti ovat olleet keskeisiä opintopisteiden määreitä.

Ammatillisen peruskoulutuksen arviointi

Arviointi on keskeinen osa ammatillista peruskoulutusta, ja sitä säätelee kolme keskeistä lakia. Arviointi on koulutuksen laadullisen kehittämisen keskeinen väline, joka tuottaa tietoa opettajille, opiskelijalle ja työelämän edustajille koulutuksen sisällöllisestä onnistumisesta ja kehittämiskohteista. Tärkeää on, että arviointia tapahtuu usein ja jatkuvasti opintojen kuluessa.

Arviointi on kriteeri- ja osaamisperusteinen, työelämän tarpeista lähtevä oppimisen ja osaamisen arviointi, jolla opiskelija osoittaa osaamisen saavuttamisen ja eritasoisten asioiden hallinnan. Lisäksi se antaa opiskelijalle tietoa tarvittavista jatko-opinnoista ja auttaa siten häntä kehittämään ammatillista osaamistaan edelleen.

Lähde: OPH / Arvioinnin opas 2015

Arviointia tehdään sekä oppilaitoksessa että työssäoppimisessa, ja se on sekä suullista että kirjallista. Arviointikeskusteluissa eri osapuolet luovat yhteisymmärryksen opiskelijan osaamisesta. Keskustelut aloitetaan aina opiskelijan omalla, perustellulla arvioinnilla omasta osaamisestaan, kokemuksistaan ja vahvuuksistaan. Arvioinnin tehtävä on tuoda näkyväksi osaamista, joka on havaittu ja toisaalta osoittaa, mihin opiskelijan pitää keskittyä jatkossa.

Ammattiosaamisen näytöt on määritelty ammattitaitona eli konkreettisena työn tekemisenä. Se sisältää niin työprosessit, -menetelmät, -välineet kuin materiaalit ja tiedon hallinnan. Osaaminen on määritelty kolmelle tasolle ja tavoitteena on, että opiskelija pystyy soveltamaan, perustelemaan ja kehittämään ammattiosaamistaan. AON rakennetaan yhdessä oppilaitoksen ja työnantajan kanssa eikä mikä tahansa työtehtävä ole näyttöön kelvollinen.

Tavoitteena on antaa näytöt aidossa työympäristössä, mikä ei kuitenkaan aina ole mahdollista. Joissakin ammateissa työntekijöiltä edellytetään täysi-ikäisyyttä työympäristön vuoksi, mikä voi aiheuttaa haasteita kolmivuotisen tutkinnon jaksottamisessa.

Lähteet

Heiskanen, Nina: Osaamisen arviointi näyttötutkinnoissa –verkkoluento

Rantakylä, Markku: Oppimisen ja osaamisen arvionti ammatillisessa peruskoulutuksessa –verkkoluento

Opetushallitus: Arvioinnin opas 2015

Verkkoluento: Osaamisen arviointi näyttötutkinnoissa

Suomen formaalissa oppilaitosjärjestelmässä ammattikoulutukseen liittyvät aihealueet ovat itselleni kaikkein vieraimpia. Olen kyllä vieraillut ammattikouluissa ja pintapuolisesti tutustunut toimintaan, mutta erityisesti näyttötutkinnot ja oppisopimuskoulutus ovat alueita, joita en tunne lainkaan. Sen vuoksi halusin perehtyä näyttötutkintoihin hieman syvällisemmin. Kaikki näyttötutkintoihin liittyvä oli itselleni uutta.

Näyttötutkinnot suomalaisessa opetusjärjestelmässä

Suomalaisessa opetusjärjestelmässä näyttötutkinnot sijoittuvat toisen asteeseen

Lähde: AEL / Näyttötutkinnot

ja ammatilliseen lisäkoulutukseen. Näyttötutkinnot on tarkoitettu erityisesti aikuisille työn ohessa tapahtuvaksi, joustavaksi opiskelumuodoksi ja tutkinnon suorittamistavaksi.

Näyttötutkintojen tarkoitus on oppimisen ja osaamisen arviointi, ja niitä on kolmea tasoa: ammatillinen perustutkinto (PT), ammattitutkinto (AT) ja erikoisammattitutkinto (EAT).

Perustutkinto on suunnattu opiskelijoille, joilla ei ole alan ammatillista koulutusta tai jotka ovat kiinnostuneita jostain alasta. Tutkinto antaa perusvalmiudet ammattiin. Ammattitutkinnon suorittavilla on jo ammatista muutaman vuoden työkokemus, ja he osoittavat osaamisensa tutkinnossa. Erikoisammattitutkinnon haluavilla on jo vankka työkokemus alasta ja tutkinto osoittaa kaikkein vaativimpienkin osaamisalueiden hallinnan.

Eri koulutusalojen ammattitutkintoja on kaikkiaan lähes 400.

Näyttötutkinnon osa-alueet

Näyttötutkinnon lähtökohtana on järjestämissopimus. Sen lisäksi tehdään järjestämissuunnitelma, joka on koko prosessin tärkein elementti. Tavoitteena on määritellä yksityiskohtaisesti, miten näyttötutkinto ja näyttötutkintotilaisuudet järjestetään ja toteutetaan sekä miten sitä arvioidaan ja dokumentoidaan. Suunnitelma sisältää myös arvioijien valinnan, osaamisen arvioinnin ja dokumentoinnin sekä

ohjeita käytännön työn tekemiseen.

Yksi suunnitelman osa on arvioinnin ja sen prosessin suunnittelu. Arvioinnin suunnittelu sisältyy myös näyttötutkintojen järjestämissopimukseen, -suunnitelmaan sekä valmistavan koulutuksen suunnitteluun. Prosessien ja kaiken arvioimisen tulee perustua opetushallituksen määrittelemiin tutkinnon perusteisiin. Henkilökohtaistamisasetus tulee ottaa huomioon arvioinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Oma osansa suunnitelmaa on osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen eli aiemman osaamisen huomioon ottaminen ja hyväksi lukeminen, oppimisen ja osaamisen arviointi sekä dokumentointi.

Tärkeä osa suunnitelmaa on sen henkilökohtaistaminen tutkinnon järjestämisen eri vaiheissa. Se tarkoittaa opiskelijalle laadittavaa, yksilöllistä suunnitelmaa tarvittavan ammattitaidon hankkimiseksi.

Lisäksi laaditaan viestintäsuunnitelma, jossa määritellään, mitä viestitään ja kenelle. Kohteena ovat mm. opiskelija itse, näyttötutkinnan arvioinnin eri osapuolet – myös työnantaja ja viranomaiset.

Lisäksi on noudatettava tutkintotoimikunnan ohjeita ja määräyksiä. Oppilaitoksen omissa ohjeistuksissa kerrotaan, miten koko prosessi on dokumentoitava.

Näyttötutkintojen arviointi

Näyttötutkinnoissa on kaksi erillistä arviointiprosessia: oppimisen ja osaamisen arviointi. Oppimisen arvioinnin keskeinen tavoite on oppimisen etenemisen seuraaminen. Lisäksi sen on tarkoitus kehittää opiskelijan itsearviointitaitoja, koska nämä taidot ovat olennaisia työelämässä.

Arvioinnin tulisi olla opiskelijaa motivoivaa virheisiin keskittymisen sijasta, jotta opiskelijan ammatillista kasvua tuetaan mahdollisimman kannustavalla tavalla koko prosessin ajan.

Osapuolien on ymmärrettävä, mitä osaamisen arvioinnin prosessissa käydään läpi ja miten, kuinka asiat dokumentoidaan sekä mikä eri vaiheiden ja dokumenttien rooli on opetushallituksen määrittelemän valtakunnallisen tutkinnon kriteeristön täyttämiseksi.

Osaamisarvioinnissa on kolmikantainen arviointiryhmä: opettajaorganisaatio (OPE), työntekijä (TT) ja työnantaja (TA). Yhden arvioijista tulee olla näyttötutkintomestari (NTM). Työnantajapuolen arvioija saisi mielellään olla saman työn tekijä.

Ammattitaitovaatimuksille ja osaamistavoitteille on asetettu kolmiportainen kriteeristö. Ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet kuvaavat, mitä asioita opiskelijan pitäisi osata. Arviointikriteerit kuvaavat, miten asiat pitäisi osata. Arvioinnin tulee olla numeerinen arvosana.

Arvioinnissa dokumentoidaan sopimukset, osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, oppimisen aikaiset arvioinnit, osaamisen arvioinnit, arvosanoista päättäminen sekä päättö- ja näyttötodistukset.

Arvioinnin pohjaksi dokumentoidaan mahdollisimman normaali työtilanne tai tehtäväkokonaisuus. Suunnitelmalomakkeessa opiskelija kuvaa mahdollisimman tarkasti, mitä hän aikoo tehdä ja miten sen toteuttaa. Aina ei kuitenkaan ole mahdollista järjestää näyttöä autenttisessa arkityössä, esimerkiksi vartijoiden kohdalla tämä voi olla hankala toteuttaa.

Suunnitellussa arvioinnissa taas pohditaan, miten työnäyttö on sujunut, minkälaista osaamista opiskelija on siinä osoittanut ja miten tutkinnon ammattitaitokriteerit ovat näytössä täyttyneet. Tärkeää on muistaa, että ratkaisevaa on nimenomaan tutkinnon ammattitaitokriteerien täyttyminen, ei työpaikan asettamat vaatimukset. Arviointimenetelmien tulisi olla mahdollisimman laadullisia ja monipuolisia.

Näyttötutkinnon arvioinnin haasteet

Näyttötutkinto vaikuttaa monimutkaiselta prosessilta, jossa on mukana useita osapuolia ja valtava määrä dokumentointia. Menetelmänä näyttötutkinto ja sen arviointi tuntuvat näin ulkopuolelta katsottuna erittäin säädellyltä ja jopa byrokraattiselta.

Myös arvioinnin objektiivisuudelle ja arvioijien ammattitaidolle näyttötutkintomenetelmä asettaa kovat haasteet. Satu Tasalan videohaastattelussa todetaankin, että tyypillisimpiä sudenkuoppia on tutkintoperusteiden unohtaminen ja arvioinnin perustaminen yleiseen työelämässä pärjäämiseen. Arvioinnin tulee myös kohdistua nimenomaan työn hallintaan ja osaamiseen eikä persoonaan.

Lähteet:

AEL: Näyttötutkinnot

Heiskanen, Nina: Osaamisen arviointi näyttötutkinnoissa –verkkoluento

Näyttötutkinnot.fi: Miksi näyttötutkinto

Opetushallitus: Arvioinnin opas 2015

Tasala, Satu: Näyttötutkinnon arviointi –YouTube-video

Wikipedia: Näyttötutkinto